fbpx
Finnish forest

Viikon kuulumiset 25/2020

Teksti julkaistaan Eeron uutiskirjeessä. Voit tilata sen tästä linkistä omaan sähköpostiisi.

Kiireinen täysistuntoviikko, johon on kuulunut paljon valiokunta- ja ryhmätoimintaa, on melkein takana. Huomenna juhannusaattona jatkuu vielä parlamentin täysistunto. Täällä parlamentin kone työskentelee nyt täysillä puhdistaen pöytää elokuun istuntotaukoa ajatellen.

Raha- ja talousvaliokunnassa talouden näkymiä ja digivaluuttoja

Valiokuntien osalta on ollut kiireinen viikko. Talous- ja raha-asioiden valiokunnassa kävimme mielenkiintoisen keskustelun Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n ja OECD:n huippuasiantuntijoiden sekä useiden akateemikkojen kanssa koronakriisin sosiaalisista ja taloudellisista vaikutuksista. He maalasivat synkkää kuvaa EU:n tulevista talousnäkymistä vahvistaen ennusteet siitä, että bruttokansantuote laskee huomattavasti ja työttömyys kasvaa. Juuri tästä syystä he pitivät myönteisenä komission ehdottamaa elvytyspakettia välineenä tarvittavien investointien tukemiseksi ja lisäämiseksi. Samalla he tekivät selväksi, että investoinnit on tehtävä älykkäästi ja samanaikaisesti rakenteellisten uudistusten kanssa.

Täysistunnossa hyväksyimme myös uudet säännöt, joiden avulla pankit voivat jatkaa talouden tukemista. Samaan aikaan pankeille annettiin selkeä viesti: ei ole aika jakaa osinkoja tai maksaa liiallisia bonuksia.

Päätimme myös koko vaalikauden toimivan verotuksen alakomitean perustamisesta. Olen ollut itse tätä edistämässä ja onneksi se saatiin nyt maaliin. Tämä on tärkeä askel varsinkin tällä viikolla, kun Yhdysvallat näyttää luopuvan ajatuksesta kehittää digiveroa. Tasapuolista verojärjestelmää, jossa jokainen yritys maksaa oikeudenmukaisen osuutensa, tarvitaan nykyään enemmän kuin koskaan.

Verotuksen alakomitean lisäksi määräaikaiset alakomiteat perustettiin disinformaation torjumiseen, ja sitä olen myös ollut edistämässä. Monissa vaaleissa ja niiden väilläkin nähtyä häirintää ja vaalivaikuttamista pitää vähentää. Demariryhmälle tärkeä tekoälyyn liittyvään lainsäädäntöön keskittyvä alakomitea sai myös tällä viikolla siunauksensa.

Iso asia tällä viikolla on myös digitaalista rahoitusta koskevan mietinnön valmistelun aloittaminen. Toimin tässä ryhmän neuvotelijana, ja siitä tulee tärkeä asia lähikuukausina. Lainsäädäntöaloitteista ilmoitetaan myöhemmin tänä vuonna. Digitaaliset valuutat voisi varmasti tuoda jonkin verran tehokkuutta ja vähentää kustannuksia finanssisektorilla, mikäli kuluttajia ja sijoittajia suojellaan hyvin, taloudellinen vakaus taataan ja näiden varojen rahanpesuriskit otetaan asianmukaisesti huomioon.

Budjettiasioissa ryhmän valmistelua

Budjettivaliokunta ei kokoontunut tällä viikolla, mutta valiokunnan työryhmän kokouksessa valmisteltiin ensi viikon äänestyksiä. Budjettivaliokunta äänestää maanantaina lausunnosta oikeudenmukaisen siirtymän rahastoon, johon tein useamman tarkistuksen. Ehdotin Suomen kannan mukaisesti, että rahastosta hyötyisivät vain ne  jäsenmaat, jotka ovat sitoutuneet EU:n vuoden 2050 ilmastotavoitteisiin. Samoin edellytin, että valiokuntamme mietintöön tule selvä sitoumus oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen. Asiasta jatkuvat tiukat neuvottelut ensi viikolla. Aiheesta lisää ensi viikolla budjettivaliokunnan kokousten ja äänestysten jälkeen.

Täysistunnossa pitkät listat

Täysistuntoa pidettiin tällä viikolla etämuodossa kolme päivää keskiviikosta perjantaihin. Viimeiset äänestykset ovat perjantai-iltana myöhään Suomeen. Jos siis haluat nauttia suomalaisesta juhannuksesta, ei kannata hankkiutua europarlamenttiin eikä myöskään pääministerin tehtäviin. Valtionpäämiesten videokokous nimettiin jatkuu sekin myöhään perjantai-iltaan, kun jäsenvaltioiden johtohenkilöt kokoontuvat keskustelemaan EU:n elpymisrahastosta.

Brexit äänestys

Parlamentti hyväksyi täysistunnossa hyvin selkeällä enemmistöllä päätöslauselman, jossa tarkastellaan Brexit-neuvottelujen tilannetta ja vahvistettiin EU:n kantoja. Tähän mennessä neuvotteluissa on vaikuttanut lähinnä siltä, että Britannia yrittää keskittyä sille edullisiin teemoihin. Britit ovat myös hidastelleet jo allekirjoitetun sekä ratifioidun poliittisen julistuksen vaatimusten täytäntöönpanossa koskien esimerkiksi EU-kansalaisten oikeuksia Britanniassa ja Irlannin ja Pohjois-Irlannin välistä rajaa.

Päätöslauselmalla vahvistettiin tuki EU:n neuvottelijalle sekä asetettiin kaksi isoa ehtoa erosopimuksen hyväksymiselle EU:n parlamentissa. Mikäli sopimuksessa ei toteudu tasapuoliset toimintaedellytykset eli käytännön esimerkkinä samanlaiset työolot ja ympäristösäännökset, ei EU:n parlamentti tule sopimusta hyväksymään. Kalastusoikeussopimus on myös merkittävä kipukohta neuvotteluille, sillä Britannian kalarikkailla aluevesillä.

Neuvottelut Britannian ja EU:n välillä jatkuvat. Michel Barnierilla on nyt parlamentin päätös, johon voi vahvasti nojata ja ja vaatia tasapuolista etujen yhteensovittamista. Britannialla on mielestäni edessään oman taktiikkansa arvioinnin paikka, mikäli maa haluaa taloutensa kannalta järkevän ratkaisun.

Tšekin pääministeri ja EU:n varojen väärinkäyttö

Tšekin pääministeri Andrej Babišin on ollut viime keväästä asti otsikoissa, kun Euroopan komission tutkinta EU-varojen väärinkäytöstä tuli julki. Prahan kaduilla on nähty viime vuosien aikana useita yli sadan tuhannen ihmisen mielenosoituksia, joissa on vaadittu Babišin eroa korruption ja väärinkäytösten vuoksi.

Lähes kaikkien poliittisten ryhmien allekirjoittama päätöslauselma vaatii Babišin toimien uudelleen tutkintaa. Paitsi että on erittäin tärkeää tutkia jäsenvaltion johdon toimintaa EU-varojen käytössä ja saada päättäjät tästä vastuuseen, on päätöslauselmassa myös tärkeitä vaatimuksia rahanpesun kitkemiseksi ja oikeusvaltioperiaatteen vahvistamiseksi. Nämä ovat samoja teemoja, joita Suomi piti viime vuonna vahvasti esillä omalla puheenjohtajakaudellaan, ja joiden puolesta olen tehnyt jatkuvasti töitä parlamentissa.

EU:n varojen käytön ehtona on oltava oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen ja jäsenmailta on vaadittava aktiivisia toimia yhteisten rahanpesun vastaisten säännösten käyttöönottoon sekä valvontaan. Päätöslauselmasta äänestetään perjantain aikana mutta olen varma, että tämä vahva päätös saadaan läpi, ja törkeään yhteisten varojen väärinkäyttöön puututaan.

Lentoliikennesopimus EU:n ja Israelin välillä

Parlamentin kuumiin aiheisiin kuului EU:n ja Israelin välisen lentoliikennesopimuksen hyväksyminen. Periaatteessa asian piti olla läpihuutojuttu mutta Israelin uuden hallituksen hallitusohjelman linjaus liittää osia Länsirannasta Israeliin muutti tilannetta dramaattisesti.

Parlamentin rooli sopimuksessa on vain hyväksyä tai hylätä sopimus. Parlamentin jäsenten keskuudessa päätös herätti erittäin voimakkaita tunteita ja myös vastustusta.

Toimin sen puolesta, että asiaa koskevaa päätöksentekoa olisi voitu lykätä, jolloin olisi syntynyt edellytyksiä asian monipuoliseen ja rauhalliseen arviointiin. Valitettavasti EPP-ryhmän johtama enemmistö esti lisäajan käyttämisen ja asia oli ratkaistava nyt käsillä olevassa kesäkuun istunnossa.

Minulla on ollut kuuden päivän sodasta 1967 asti paljon ymmärrystä Israelin vaikealle asemalle. Yksipuolisia alueliitoksia en kuitenkaan voi pitää hyväksyttävänä toimena. Siksi päädyin äänestämään sopimuksen hyväksymisäänestyksessä tyhjää osoittaakseni, että kaikki asiat eivät nyt EU-Israel -suhteissa ole oikealla tolalla.

Parlamentti hyväksyi lentoliikennesopimuksen äänin 437 puolesta, 102 vastaan ja 147 tyhjää. Puolesta äänestäjiin kuuluivat EPP:n lisäksi keskustalainen Renew, konservatiivien ECR ja oikeistolainen ID. S&D-ryhmän enemmistö äänesti tyhjää ja osoitti tällä tavalla tyytymättömyyttä ehdotukseen.

Suomalaisilla on tietysti hyvin muistissa Venäjän päätös liittää yksipuolisesti Krimin niemimaa Venäjään, mistä esitimme oman vastalauseemme ja josta seurasi myös pakotteita. Israelin kohdalla keskustelu jatkuu ja huomio suuntautuu nyt siihen, miten Netanjahun hallitus vie käytäntöön hallitusohjelman kyseenalaisia kohtia.

Avustajavaihdoksia

Erinomaista työtä toimissamme tehnyt Elisa Selinummi muuttaa elokuussa takaisin kotimaan kamaralle. Hänen seuraajansa valinta on loppusuoralla ja ensi viikolla tiedämme uuden Brysselin avustajan nimen. Vaihdoksesta tarkemmin ensi viikon uutiskirjeessä.

Mutta jo nyt: lämmin kiitos Elisalla mahtavasta työstä tähän mennessä. Iso halaus ja onnentoivotuksia uusiin tehtäviin.

Kevään harjoittelijana toiminut Iisa Karikin lopettaa nyt kesällä. Korona asetti omat mausteensa harjoittelulle, mutta Iisa teki työn ja harjoittelun täydellä sydämellä ja antaumuksella. Kiitokset Iisa Sinulle ja lykkyä opintoihin!

Elokuussa uutena harjoittelijana aloittaa Henri Kääriäinen, maantieteen maisterivaiheen opiskelija Turun yliopistossa, joka on opinnoissa keskittynyt etenkin poliittiseen maantieteeseen ja pedagogiikaan. Tervetuloa toimistolle!

Ensimmäinen yleisötilaisuus Puotilassa

Kolmeen kuukauteen ensimmäinen yleisötilaisuus pidettiin tiistaina Puotilan kartanossa, kun Itäkeskuksen sosialidemokraatit kokoontuivat. Aurinko hemmotteli ja väkeä oli kertynyt paikalle kunnioitettavat 30 henkeä.

Olin paikalla alustamassa keskustelua EU-aiheista. Pääteemana oli tietenkin EU:n elpymisrahasto ja siihen liittyvät neuvottelut. Kävimme erinomaisen keskustelun EU:n talouspolitiikan linjasta ja sivuttiin myös kotimaan ministerivaihdoksia. Pidemmällä tähtäimellä keskustelusta nousi huoli siitä, miten talouskriisi tulee vaikuttamaan ympäröivään yhteiskuntaan. Ääriajattelun ja -oikeiston sekä populismin nousu on edelleen iso ongelma, mikäli vastuulliset päätöksentekijät eivät pysty pitämään tilannetta vakuuttavana äänestäjille.

Nämä ovat tärkeitä aiheita ja huomioita päätöksentekijöille. Tarvitsemme myös Eurooppaa sekä eurooppalaista ja kansainvälistä yhteistyötä.

Ison kuvan kannalta olen enemmiltä osin optimistinen. Kansallisvaltiot ovat edelleen vahvoja mutta samalla tarvitaan myös Eurooppaa ja kansainvälistä yhteistyötä. Siihen ei pidä lähteä mukaan sinisilmäisesti. Todellisuus on kuitenkin se, että monia tulevaisuuden tärkeitä asioita, kuten globaalien jättiyritysten digiverotusta, rahanpesun torjuntaa tai veronkierron kitkemistä puhumattakaan ilmastonmuutoksen torjunnasta, on mahdoton edistää yksin.

Tulevia tilaisuuksia 5.7. ja 5.9. – tervetuloa mukaan!

Puotilan onnistunut tapaaminen herätti idean jatkaa pienimuotoista yleisötilaisuuksien sarjaa. Hakaniemen markkinoita ei ole vielä heinäkuussakaan mutta markkinoiden sijaan järjestän kahvitilaisuuden sunnuntaina 5.7 klo 11.00-12.00. Tervetuloa siis kahville ja nisuleivälle Sadun kahvilaan heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina. Paikalla on myös helsinkiläisten oma kansanedustaja ja eduskunnan EU-valiokunnan jäsen Eveliina Heinäluoma.

Syksy alkaa Euroopan tulevaisuuteemaa pohtivalla seminaarilla lauantaina 5.9. klo 12.00-15.00. EU on käynnistämässä kaksivuotista EU:n tulevaisuuskonferenssia, ja oma tarkoitukseni on ottaa tähän pohdintaan vähän varaslähtöä.  Seminaarin yhdeksi avustajaksi on lupautunut mainio Eurooppa-ministerimme Tytti Tuppurainen. Lisätietoja tästä tilaisuudesta  tässä uutiskirjeessä. Muista laittaa tämäkin päivä kalenteriin!

Seuraava viikko

Ensi viikolla jatkuu aktiivinen työ valiokunnissa ja ryhmäkokouksissa. Ohjelmassa on myös johtamani rahanpesun vastaiseen työhön keskittyneen ajatuspaja CEPSin työryhmän kokous.

Huomenna itse vielä osallistun parlamentin täysistuntoon mutta sen jälkeen pääsen viettämään kesän juhlaa. Toivotankin sinulle ja läheisillesi aurinkoista juhannusta!

Pidetään yhteyttä.

Terveisin,

Eero

Vieritä ylös