UUTISKIRJE 36/2026

Lokakuun ensimmäinen täysistuntoviikko on takana. Täysistunnossa olivat jälleen vahvasti esillä turvallisuusasiat ja EU:n ulkosuhteet. Puhetta riitti myös Venäjän duuman vaaleista, luonnon ennallistamissuunnitelmien tilanteesta ja Kiina-suhteestamme. Huomionarvoista on, että duuman vaalien merkitystä arvioivan päätöslauselman ulkopuolelle jäivät jälleen äärioikeiston ja äärivasemmiston poliittiset ryhmät.

Viikon isoihin asioihin kuului komission tiedonanto EU:n laajentumisen reunaehdoista. Komission uusi ulostulo on tähänastisista kannanotoista realistisin ja mielenkiintoisin. EU:n omaa päätöksentekoa pitäisi vahvistaa lisäämällä määräenemmistöpäätöksentekoa ulkopolitiikassa, pakotteissa ja veropetosten torjunnassa. Kutakin ehdokasjäsenmaata pitää kohdella yksilöllisesti sen todellisen toiminnan ja jäsenkriteerien täyttämisen pohjalta. Jäsenyydestä tulisi edetä asteittaisen jäsenyyden mallilla ja jäsenyyden toteutuessa edessä olisi viidentoista vuoden eräänlainen koeaika, jolloin mahdollisiin takapakkeihin esim. oikeusvaltioasioissa olisi helpompi puuttua. Ukrainan maataloussektorin ison koon takia maataloudessa tarvitaan erityisjärjestelyjä, jotta nykyisten EU-maiden omaa huoltovarmuutta ei vaaranneta. Tähän komission ulostuloon tullaan palaamaan vielä moneen kertaan.

Tässä uutiskirjeessä:

  • Täysistunnon äänestykset
    • Valmetin autotehtaalta irtosanotuille EU-tukea
    • Nykyiset lait eivät suojaa riittävästi työpaikkojen psykososiaaliselta kuormitukselta
    • EU-parlamentti hyväksyi puolustusinnovaatioiden Agile-ohjelman
    • EU-Kiina suhteissa tasapainottelua
    • Korruption vastainen suunnitelma sai tukea parlamentilta
  • Tilintarkastaja huolissaan budjettivirheistä
  • Eurooppalaisen teollisuuden vauhdittaminen etenee parlamentissa
  • Talousvaliokunnassa neuvottelut jatkuvat
  • Miljardi-investointien hehkuttaminen peittää niiden haasteet
  • Alkava viikko

Äänestykset

Valmetin autotehtaalta irtosanotuille EU-tukea

Hyväksyimme parlamentissa tuen Valmetin autotehtaalta irtisanotuille 235 työntekijälle. Yli 400 000 euron tuki käytetään heidän uudelleentyöllistymisen, kouluttautumisen ja yrittäjyyden tukemiseen. Tuki maksetaan nk. globalisaatiorahastosta, josta tuetaan rakenteellisten muutosten aiheuttamaa työttömyyttä. Samaan aikaa tukea maksettiin myös Espanjan autoteollisuudesta irtisanotuille.

Valmetin tehdas on kuitenkin saanut satojen ajoneuvojen tilauksen Patrialta, mikä tuleekin uudelleentyöllistämään monia irtisanottuja. Patrian yhteiseurooppalaista 6×6 ajoneuvoa on tilattu moniin maihin ja se onkin esimerkki siitä, miten suomalainen teollisuus voi hyötyä kasvavista eurooppalaisista puolustusmäärärahoista. Ajoneuvo on suunniteltu Common Armoured Vehicle System (CAVS) ohjelmassa, jossa on mukana seitsemän eurooppalaista maata.

Globalisaatiorahastosta on ensi viikolla päätettävänä uusi tuki Suomeen. Paperiteollisuudesta työttömäksi jääneille ehdotetaan käytettävän 1,1 miljoonaa euroa uudelleentyöllistymisen tukemiseen.

Globalisaatiorahaston tuki on kriisitilanteissa tuiki arvokasta, mutta sehän ei sinällään ison laivan suuntaa käännä. Siksi samanaikaiset toimet eurooppalaisen teollisuuden kilpailukyvyn vahvistamiseksi ovat tarpeen.

Nykyiset lait eivät suojaa riittävästi työpaikkojen psykososiaaliselta kuormitukselta

Päätimme mietinnöstä liittyen työpaikkojen psykososiaalisiin riskeihin, stressiin ja mielenterveyteen. Työhön liittyvät psykososiaaliset riskit ovat kasvava haaste työterveydelle EU:ssa ja ne jakautuvat huomattavan epätasaisesti erilaisten töiden kesken. Edellytämme toimia, joilla voidaan vähentää henkisistä syistä johtuvia poissaoloja työpaikoilta.

Peräänkuulutamme mietinnössämme harmonisoidumpaa lähestymistä työhön liittyvään psykososiaalisiin kuormituksiin. Jokaisella tulee olla oikeus työpaikkaan, jossa henkinen rasitus ja muu kuormitus otetaan vakavasti. Työhön palaamiseen tulisi esimerkiksi tehdä työhönpaluusuunnitelmat niille, jotka ovat olleet poissa työstä psykososiaalisten syiden takia.

EU-parlamentti hyväksyi puolustusinnovaatioiden Agile-ohjelman

Hyväksyimme uuden 115 miljoonan euron puolustusinnovaatio-ohjelman, jonka tarkoitus on antaa nopeaa ja kohdennettua tukea etenkin pk-yrityksille uudenlaisten murrosteknologioiden ja puolustusinnovaatioiden kehittämiselle. Uusi ohjelma hyväksyttiin äänin 536 puolesta, 101 vastaan ja 16 tyhjää.

Agile-ohjelma pyrkii vauhdittamaan innovaatioiden siirtymistä käytännön toteutukseen, esimerkiksi nopeasti myönnettävillä määrärahoilla sekä tukemalla pääsyä testaus- ja sertifiointijärjestelmiin. Määrärahoja voisi nopeimmillaan myöntää neljän kuukauden sisällä hakemuksesta. Jäsenmaat voivat määrittää ongelmat, joita ohjelman osallistujat pyrkivät ratkaisemaan, jotta kehitetyt tuotteet vastaavat jäsenmaiden tarpeita.

Seuraavaksi neuvoston on vielä annettava uudelle ohjelmalle lopullinen hyväksyntä ennen kuin se julkaistaan EU:n virallisessa lehdessä. Ohjelma astuu voimaan alkuvuodesta 2027.

EU-Kiina suhteissa tasapainottelua

Äänestimme myös parlamentin kannoista EU-Kiina suhteen painopisteiksi. Ryhmämme kannattaa tasapainoista lähestymistapaa, jossa tunnistetaan Kiina kilpailijana ja haastajana EU:n teollisuudelle. Toisaalta yhteistyötä Kiinan kanssa tarvitaan, jotta isot kansainväliset ongelmat, kuten ilmastonmuutos ja tekoälyn sääntelyn kaltaiset uudet ilmiöt voidaan ratkaista. Eurooppa on edelleen hyvin riippuvainen monista Kiinasta tulevista tuotteista ja tuotantoketjuista. Samalla voimme oppia Kiinan teollisesta strategiasta, jolla se on onnistunut hallitsemaan monia tuotantoketjuja.

Emme siis voi olla naiiveja, mutta emme myöskään voi sulkea ovia täysin. Eurooppalaisen tuotannon kasvattaminen ja strateginen irtautuminen kiinalaisesta tuotannosta ovat molemmat tarpeen, jotta voimme lisätä EU:n autonomiaa strategisilla sektoreilla.

Korruption vastainen suunnitelma sai tukea parlamentilta

Parlamentti tukee vahvaa korruption vastaista suunnitelmaa, jonka komissio aikoo julkaista. Strategian tulee ehkäistä tehokkaasti korruptiota, lisätä luottamusta ja selkeyttää valvontaa. Samalla rangaistuksista ei tule lipsua, eikä armahduksia jakaa. Armahdukset ja rangaistuksetta jättämiset heikentävät kansalaisten luottamusta ja lisäävät EU-varojen väärinkäytön mahdollisuutta.

Noin 69% eurooppalaisista ajattelee, että korruptio on yleistä omasta jäsenmaassa. Samalla korruptio aiheuttaa jopa 58 miljardin euron menetykset EU:lle ja jäsenvaltiolle. Vahvalla toiminnalla voimme siis vahvistaa kansalaisten luottamusta järjestelmään ja tehostaa varojen käyttöä.

Tilintarkastaja huolissaan budjettivirheistä

Budjetin valvontavaliokunta (CONT) käsitteli torstaina Euroopan tilintarkastustuomioistuimen uutta tarkastusraporttia vuodelta 2025. Sen havaintoihin kuuluu kirjanpidon menojen virheprosenttien pysyminen korkeana. Vaikka osa puutteista onkin selitetty olevan teknisiä, saa aihe aikaan oikeutettua tyytymättömyyttä valiokunnan jäsenten keskuudessa.

Itse kysyin paikallaolleista komissaari Serafinilta sen perään, mitä komissio on tehnyt parlamentin edellisen vuoden 2024 vastuuvapauspäätöksen esityksille. Ikävä kyllä komissaari väisti vastauksen kysymyksiini, joten joudun jatkamaan asian käsittelyä tulevissa kokouksissa. Vuoden 2024 parlamentin päätöksiinhän kuuluu muun muassa EU:n itäisten raja- alueiden oikeudenmukaisen kohtelun varmistaminen EU-avustuksissa.

Eurooppalaisen teollisuuden vauhdittaminen etenee parlamentissa

Viime viikolla oli määräaika jättää muutosesitykset eurooppalaisen teollisuuden vauhdittamissäädökseen (Industrial Accelerator Act, IAA). Nostin omissa muutosehdotuksissani esiin investointivarmuuden ja teräskysymyksissä kunnianhimon tason. Komission esityksessä jo hankittujen sähköbussien osallistuminen julkisiin kilpailutuksiin vuoden 2035 jälkeen olisi vaarantunut. Tarkoituksena on varmistaa, että kilpailutuksissa voisivat olla ainoastaan eurooppalaisvalmisteiset ajoneuvot, mikä lisäisi niiden kysyntää. Kuitenkin katson, että etulinjan päästöttömään liikenteeseen investoineille tulee antaa varmuus koko ajoneuvojen elinkaaren ajan. Siksi ehdotin tämän vuosirajoitteen poistamista.

Lisäksi esitin, että vähäpäästöisen teräksen osuus julkisilla varoilla hankituissa infrastruktuurissa ja ajoneuvoissa tulee olla korkeampi kuin komission esittämä 25%. Sen tulee myös olla eurooppalaista, mikä ei ollut komission vaatimus. Näin tuemme kotimaista ja eurooppalaista terästeollisuutta, joka on kohdannut painetta esimerkiksi kiinalaisen teräksen tuonnissa.

Talousvaliokunnassa neuvottelut jatkuvat

Strasbourgin täysistuntoviikolla edistettiin myös rahoitusmarkkinoiden sääntelyä koskevia neuvotteluja. Jäsenmaita edustava neuvosto saavutti yhteisymmärryksen markkinoiden yhdentymistä ja valvontaa koskevasta paketista (Market Integration and Supervision Package, MISP). Alustavan arvion mukaan sopimus ei kuitenkaan vastaa sitä kunnianhimon tasoa, jota merkittävä edistyminen kohti todellista säästö- ja investointiunionia (Savings and Investment Union, SIU) edellyttäisi. Tämä korostaa Euroopan parlamentin vastuuta kunnianhimoisen neuvottelukannan muodostamisessa.

Viime viikolla poliittisen tason neuvottelut jatkuivat arvopaperikeskuksia ja selvitystä koskevasta asetuksesta (Central Securities Depository Regulation, CSDR) sekä rahoitusvälineiden markkinoita koskevasta direktiivistä (Markets in Financial Instruments Directive, MiFID). Poliittisten ryhmien näkemykset ovat edelleen kaukana toisistaan. Erityisesti erimielisyyksiä aiheuttaa arvopaperikeskusten valvonnan tarkoituksenmukainen taso: tulisiko kaikkien arvopaperikeskusten valvonta keskittää Euroopan arvopaperimarkkinaviranomaiselle vai koskisiko tämä ainoastaan merkittävimpiä toimijoita? Lisäksi geopoliittisesti epävakaassa tilanteessa on olennaista säilyttää jäsenvaltioiden mahdollisuus toteuttaa turvallisuussyistä kiireellisiä toimenpiteitä.

Rahoitusvälineiden markkinoita koskevan sääntelyn osalta keskusteltiin myös mahdollisesta uudistuksesta, joka koskisi oheistoimintaa koskevaa poikkeusta. Oheistoimintapoikkeus tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin muun kuin rahoitusalan toimijan kaupankäynti pysyy oheistoimintana suhteessa sen varsinaiseen liiketoimintaan, toimijaan ei kohdisteta samoja vaatimuksia kuin sijoituspalveluyritykseen. Näkemykset poikkeuksen uudistamisesta eroavat edelleen, joten lisätyötä tarvitaan. Nykytilanteen ongelmat nosti esille Italian entinen pääministeri ja EKP:n entinen pääjohtaja Mario Draghi raportissaan. Asiantuntijatason työssä jatkettiin puolestaan hajautetun tilikirjan teknologiaan perustuvan pilottijärjestelmän (Distributed Ledger Technology, DLT) mahdollisten kompromissien valmistelua. Tällä viikolla poliittisen tason keskusteluissa on määrä käsitellä kryptovarojen markkinoita koskevan asetuksen (Markets in Crypto-Assets Regulation MiCA) uudistamista.

Täysistunnossa Euroopan parlamentti hyväksyi kolmikantaneuvottelujen tuloksen, joka koski EU talouden ohjausjärjestelmän sääntöjen uudistamista ja yksinkertaistamista. Kyseinen sääntelykokonaisuus määrittää menettelyt, joilla EU valvoo ja sovittaa yhteen jäsenvaltioiden talous- ja finanssipolitiikkaa. Siihen kuuluvat muun muassa EU velkaantumista ja julkisen talouden alijäämää koskevat säännöt. Kannatimme lopullista sopimusta, sillä se osoittaa, etteivät finanssipoliittinen vastuullisuus ja sosiaalinen edistys ole ristiriidassa keskenään. Vakaat julkiset taloudet voidaan yhdistää kasvuun, investointeihin, sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen sekä vihreään ja digitaaliseen siirtymään. Lisäksi täysistunto hyväksyi päätöslauselman tulevasta EU korruptionvastaisesta strategiasta. Aloite oli poliittisen ryhmämme käynnistämä, ja sen keskeisenä tavoitteena on torjua korruptiota kaikissa muodoissaan.

Täysistunnossa hyväksyttiin myös päätöslauselma EU yritysveropolitiikasta muuttuvassa kansainvälisessä toimintaympäristössä. Päätöslauselmassa korostettiin, että verosääntöjen yksinkertaistaminen ja pirstaleisuuden vähentäminen ovat tärkeitä Euroopan kilpailukyvyn vahvistamiseksi. Yksinkertaistaminen ei kuitenkaan saa heikentää korkeita verotuksen normeja eikä veronkierron ja aggressiivisen verosuunnittelun torjumiseksi käyttöön otettuja toimenpiteitä.

Miljardi-investointien hehkuttaminen peittää niiden haasteet

Kansalaisten huolenaiheet ovat osin samoja viikosta toiseen, mutta on myös valitettavaa huomata, että jokainen viikko tuntuu tuovan ihmisten mieliin aina myös uusia huolia. Näin myös tässä viikonvaihteessa, kun sekä Nokialla että Kangasalla keskusteluun nousivat niin kaivoshankkeiden kuin datakeskuksienkin ympäristövaikutukset. Jälkimmäisten investointien osalta nousi myös niiden vaikutus sähkön riittävyyteen ja hintaan. Uusien kaivoshankkeiden osalta oli toki ymmärrystä esimerkiksi kriittisten mineraalien kotimaiseen etsimiseen, kaivamiseen ja jalostamiseen. Mutta samalla kannettiin myös huolta siitä, että toiminta ei tuottaisi ympäristöongelmia.

Datakeskusten osalta huoli nousi erityisesti tämän viikon Muhoksen ympäristöuutisten jälkeen siitä, että kansainvälisten toimijoiden tulee Suomessa noudattaa maamme ympäristösäädöksiä. Voimakasta kritiikkiä nousi siitä, että metsää kaadetaan ja maanrakennustöihin ryhdytään ennen kuin edes hankkeen ympäristövaikutusten arviointi on saatu päätökseen. Hallituksen pitkään kestänyt hiljaisuus ja toimettomuus asiassa herätti ihmetystä.

Vaikka datakeskusinvestointeja pitkälti tervehdittiinkin ilolla, niin suurta huolta herätti lukuisten suurten hankkeiden vaikutus Suomen sähköenergian riittävyyteen ja sitä kautta myös todennäköiseen sähkönhinnan nousuun tavallisille kansalaisille. Hallituksen vakuuttelu, että sähköstä ei tule pulaa eikä sen kuluttajahinta nouse, ei selvästikään ole vakuuttanut kansalaisia.

Datakeskusten ja muiden juhlittujen investointien osalta hämmästystä herätti myös se, että hehkutetut uutiset eivät näy työllisyysluvuissa. Puheenvuoroissa oli aistittavissa perusteltua huolta siitä, kuinka pieni osa luvatuista miljardeista todellisuudessa jää hyödyttämään Suomen taloutta ja työllisyyttä.

Sekä Nokialla että Kangasalalla oli kuitenkin aistittavissa vahva luottamus siihen, että kaikkiin näihin haasteisiin on löydettävissä reilummat ja kestävät ratkaisut, kunhan niitä arvioidaan myös valtiovallan toimesta vastuullisesti, eikä vain suurelta osin ulkomaille valuvien investointimiljardien sokaisemana. Mutta samaan äänenpainoon todettiin kyllä sekin, että se ei taida nykyhallituksen voimin toteutua.

Alkava viikko

Tällä viikolla on valiokunta- ja ryhmäviikko. Valmistaudumme lokakuun toiseen täysistuntoon ryhmän keskusteluin. Omalta osaltani käyntiin pamahtavat ensimmäiset yrityslompakoita koskevat kolmikantaneuvottelut sekä talousvaliokunnassa jatkuvat MISP-paketin neuvottelut.

Tuttuun tapaan viikkoon mahtuu myös sidosryhmätapaamisia. Nämä tapaamiset ovat tärkeitä, jotta edustajina ymmärrämme miten lakialoitteet vaikuttavat eri toimijoihin. Olennaista on kuunnella erilaisia näkökulmia, jotta saa mahdollisimman hyvän käsityksen vaikutuksista.

Viikonloppuna olemme tiimini kanssa Helsingissä, jossa tapaamme sidosryhmiä ja koemme kotikaupunkini kulttuuritarjontaa.

Pysytään kuulolla,

Eero

Scroll to Top
Eero Heinäluoma
Tietosuojakatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä tarjotakseen sinulle parhaan mahdollisen käyttökokemuksen. Evästetiedot tallennetaan selaimeesi. Ne suorittavat toimintoja, kuten tunnistavat sinut, kun palaat verkkosivustollemme. Evästeet välittävät tiimillemme tietoa siitä, mikä verkkosivustossamme on sinulle kiinnostavinta ja hyödyllisintä.