Vauhti kiihtyy päivän pidentyessä. Tällä viikolla parlamentin poliittiset ryhmät ovat ottaneet kantojansa ensi viikon täysistunnon asialistaan. Myös valiokuntakokouksia ehdittiin pitämään. Komissio sai sekin valmiiksi tärkeän puolustukseen liittyvän esityksensä EU:n puolustuksen vahvistamisesta. Ja kaiken keskellä Yhdysvaltain presidentin kannanotot puhuttavat joka päivä. Tässä uutiskirjeessä: – Iso-Britannian ja EU:n välit lähenevät – Ukraina-tukea vahvistettava, puolustukseen panostettava – Puolustus myös teollisuusvaliokunnan aiheena – Vieraita Suomesta – Viikonloppuna vietetään naistenpäivää – Ensi viikko |
Iso-Britannian ja EU:n välit lähenevät |
Edellisellä viikolla vietin kolme päivää Lontoossa tutustumassa Iso-Britannian uuden hallituksen politiikkaan erityisesti talousasioissa. Vedin EU-parlamentin talous- ja rahavaliokunnan delegaation vierailua, jonka aikana tapasimme niin uuden hallinnon ministereitä, kansanedustajia, ylähuoneen jäseniä, liike-elämän edustajia kuin tutkijoitakin. Iso-Britannia hakee nyt vahvasti uudelleenasemoitumista suhteessa Euroopan unioniin. Eriseuraisuutta korostaneen ajan jälkeen nyt nähdään enemmän tarvetta käytännönläheiseen yhteistyöhön. Muutokseen vaikuttavat tietysti pettymykset Brexitin jälkeisessä talouskehityksessä ja myös pettymys Yhdysvallat-suhteen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Turvallisuudessa britit ovat nyt kiinnostuneita aikaisempaa selvästi tiiviimmästä yhteistyöstä. Samoin Ukrainan tukemisessa intressi on yhteinen. Pulmatkin ovat pitkälti samoja; ennen kaikkea heikko talouskehitys ja julkisen sektorin rahoitusrajoitteet antavat tiukat raamit lähivuosien talouspäätöksille. Palaan näihin teemoihin vielä kevään aikana. |
Ukraina-tukea vahvistettava, puolustukseen panostettava |
Päättyvän viikon iso teema on ollut Ukrainalle annettavan tuen jatkaminen ja Euroopan valmius tarvittaessa korvata Yhdysvaltain jäihin laittamaa sotilaallista apua. Oman demariryhmäni päätös oli selvä: kehotamme koko parlamenttia vahvistamaan tukensa Ukrainalle ja nopeasti tekemään päätöksiä, joilla Yhdysvaltain puuttuvia materiaalitoimituksia voidaan korvata sen mukaisesti kuin Ukraina esittää. Eurooppa-neuvoston kokous torstaina vahvisti sitoumuksen tukea Ukrainaa, ja tämä tehtiin siitä riippumatta, että Unkari vastusti linjauksia. Jäsenmaiden suurin enemmistö osoitti olevansa aikaisempien linjaustensa ja annettujen sitoumusten takana. Puolustuspanoksia vahvisti myös komission keskiviikkoinen linjaus puolustushankintojen vauhdittamisesta. 800 miljardin ohjelma on tarpeellinen ja kertoo osaltaan siitä muutoksesta, johon geopolitiikan ja maailmanpolitiikan isot myllerrykset nyt pakottavat meidät. |
Puolustus myös teollisuusvaliokunnan aiheena |
EU:n puolustus ja turvallisuus olivat tällä viikolla vahvasti myös teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunta ITRE:n agendalla. Torstaiaamuna ennen EU-huippukokousta puolustus- ja avaruuspolitiikasta vastaava komissaari Andrius Kubilius oli valiokunnassa keskustelemassa tämän viikon isoista mullistuksista EU:n puolustuspolitiikassa. USA:n vetäytyessä Ukrainan tukemisesta ja epävarmuus Trumpin hallinnon sitoumuksesta Natoon ja eurooppalaisiin liittolaisiin, on pakottanut EU:n keksimään uusia ratkaisuja Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi sekä Ukrainan tukemiseksi. Kubilius esitteli komission puheenjohtajan Ursula von der Leyenin ehdottamaa pakettia, johon kuuluu muiden muassa 150 miljardin euron arvoisen rahoitusvälineen perustaminen sekä velkasääntöjen muuttaminen, jotta jäsenmailla olisi enemmän liikkumavaraa puolustusmenojen lisäämiseen. Keskustelussa mainittiin myös EU:n itäraja ja itäisten raja-alueiden merkitys koko EU:n puolustuksessa, ja lisääntyneet tarpeet EU:n ulkorajan vahvistamiseksi. Myös avaruusteknologian merkitys osana puolustuspolitiikkaa sekä EU:n avaruusvalmiudet herättivät kysymyksiä. EU-maiden täytyy parantaa asemaansa avaruudessa ja varmistaa, ettemme ole liian riippuvaisia muista. Tämän asian tiimoilta esitin yhdessä useamman S&D-meppikollegan kanssa kirjallisen kysymyksen komissiolle, jossa pyydämme komissiota varmistamaan, etteivät EU-maat joudu riippuvaiseksi esimerkiksi miljardööri Elon Muskin omistamasta Starlink-satelliittipalvelusta. |
Vieraita Suomesta |
Tällä viikolla sain vieraakseni ryhmän Suomesta. Jokainen meppi saa vuodessa kutsua viisi vierasryhmää tutustumaan parlamenttiin, Brysseliin sekä muihin EU-asioihin. On aina ilo tuoda tänne Suomesta väkeä, sillä täällä on tärkeää päästä käymään ja näkemään asioita omin silmin. Vasta silloin voi asioita aidosti ymmärtää. Tällä kertaa ryhmässä oli mukana Stadion-säätiön henkilökuntaa sekä raumalaisia demariaktiiveja. Olen itse aikanani ollut Stadion-säätiön puheenjohtaja, ja edelleen stadikan asiat ovat tärkeitä: Helsingissä täytyy olla maailmanluokan stadion. Kävimme ryhmän kanssa parlamenttivierailun lisäksi Euroopan petostentorjuntaviranomaisella OLAF:lla, jota johtaa suomalainen konkarivaikuttaja Ville Itälä. Lisäksi ryhmä kävi tutustumassa brysseliläiseen Kuningas Baudouinin stadioniin. Kiitos kun kävitte Brysselissä! |
Viikonloppuna vietetään naistenpäivää |
Lauantaina 8.3. on kansainvälinen naistenpäivä ja kierrämme pk-seudulla jakamassa ruusuja demariporukalla. Olen Myyrmäen Paalutorilla klo 10:30, Espoon Iso Omenassa klo 12 ja Helsingissä Senaatintorilla klo 13:30. Kahdessa viimeksi mainitussa on mukana meppikollegani Maria Guzenina. Tervetuloa vaihtamaan kuulumisia. Sunnuntaina luvassa on eurooppalaisen kaupunkipolitiikan brunssi, jota mainostin myös uutiskirjeen tilaajille. Kiitos suuresta mielenkiinnosta, brunssi täyttyi heti ja ilmoittautuneille on lähtenyt vahvistusviesti. Onneksi aion jatkossakin järjestää tilaisuuksia kotimaassa, niin tämä ei varmasti ollut viimeinen mahdollisuus osallistumiselle. Kannattaa siis seurata uutiskirjettäni ja somekanaviani myös jatkossa. |
Ensi viikko |
Ensi viikolla on vuorossa parlamentin täysistuntoviikko Ranskan Strasbourgissa. Pääaiheena on selkeästi Trump ja hänen politiikkansa suhteessa Ukrainaan, eurooppalaisiin liittolaisiin sekä tulleihin. Nyt tapahtuu paljon ja tapahtumien aikajänne on lyhyt. Samaan aikaan komissiolta tulee vauhdilla uusia aloitteita, ja ensi viikolla aiheina on mm. sääntelyn vähentämisen aloitteet sekä osaamisunioni. Uutiskirjeeni viikkorytmi päivittyy. Olen iloinen saadessani palvella suurta määrää uutiskirjeen lukijoita ja aiomme nyt jatkojalostaa viestimme palvelulupausta. 17.3. alkaen voit odottaa uutiskirjettä saapuvaksi maanantaisin, kun tähän saakka kirje on ilmestynyt perjantaisin. Uudistuksesta saa laittaa palautetta, luen niitä mielelläni ja pohdin, miten EU-kuulumiset saisi mahdollisimman hyvin lukulistalle mahdollisimman monelle. Pysytään kuulolla. Eero |