Vuosi 2021 on alkanut – hyvää uutta vuotta kaikille!
Tässä koonnissa:
-Miltä näyttää EU:n vuosi 2021
-Työlistallani 2021
-Republikaanien viimeinen hetki tehdä pesäero Trumpiin
-Emmi Mäkelästä uusi kotimaan avustajani
Miltä näyttää EU:n vuosi 2021
Siinä missä vuosi 2020 oli historiallisten päätösten vuosi, on uusi vuosi 2021 historiallisten päätösten toimeenpanon vuosi. Esimerkiksi pitkään väännetyt monivuotinen rahoituskehys vuosille 2021-2027 ja jättimäinen elpymiskokonaisuus konkretisoituvat tänä vuonna, kun EU-varat laitetaan liikkeelle – ensimmäistä kertaa budjettivarojen käyttö sidotaan oikeusvaltioperiaatteen noudattamiseen.
Koronapandemian nujertaminen ja talouskriisistä elpyminen ovat keskeisimpiä tämän vuoden EU-politiikan teemoja. Rokotukset ovat alkaneet kaikissa jäsenmaissa ja valoa, vaikkakin vielä heiveröistä, näkyy tunnelin päässä. Uusi virusmuunnos ja rokotteen hidas jakelu kuitenkin muistuttavat siitä, ettei vielä ole juhlimisen aika. Rajoituksia päästään varmaankin purkamaan vain asteittain kevään edetessä. Varovaisuus on edelleenkin tarpeen monenlaisessa kanssakäymisessä.
EU:n politiikassa korostuvat tänä vuonna erityisesti ilmastonmuutoksen vastainen politiikka Green Deal -ohjelman kautta, digitalisaation muutoshaasteisiin vastaaminen, toimivan talouden rakentaminen, EU:n kansainvälisen aseman vahvistaminen, vapauden ja turvallisuuden teemat, maahanmuutto- ja pakolaispolitiikan uudistaminen sekä demokratian ja unionin perusarvojen vahvistaminen. Tavoitteena on terveempi, vihreämpi, digitaalisempi, reilumpi ja sosiaalisempi Eurooppa, jossa ketään ei jätetä kelkasta. Samalla jatkamme työtä yhteiskuntien ja talouden kestävyyden kehittämiseksi.
Ilmastonmuutoksen torjunnassa tärkeää on, että siirtymä kohti hiilineutraalia yhteiskuntaa tehdään sosiaalisesti oikeudenmukaisesti. Uusiutumattomien luonnonvarojen kulutuksen tulee vähentyä, elonkirjon säilyä ja metsäkatoon puuttua. Kaiken tulee kuitenkin tapahtua fiksusti ja reilusti, eikä niin, että kovimman laskun maksavat jo valmiiksi haavoittuvassa tai heikommassa asemassa olevat.
Talouden kehitys ja digitalisaatio kulkevat vahvasti käsikynkkää. Kasvava digitaalisen rahoituksen ja palveluiden kenttä vaatii valvontaa sekä talouden turvaamisen että yksityisyydensuojan vuoksi. EU:n sisämarkkinoiden vahvistaminen on merkittävä asia talouskriisistä toipumiselle, erityisesti Suomelle, jonka vientivetoisen talouden tärkein viennin kohde on muu EU.
EU haluaa vahvistaa asemaansa kansainvälisesti. Uusi vuosi tuo myös uuden vallan Yhdysvaltoihin ja odotettavissa on erityisesti Atlantin ylittävän yhteistyön normalisoituminen Trumpin aikakauden jäljiltä. Tärkeää on, että EU on valmis tasapuoliseen yhteistyöhön muiden valtiollisten toimijoiden kanssa.
Vuonna 2020 EU:n ongelmalapset Puola ja Unkari saivat show’llaan aikaiseksi melkoisen myllerryksen, joka kuitenkin ratkaistiin budjettisovun yhteydessä. Selväksi kuitenkin tuli, että EU:n perusarvot kaipaavat edelleen puolustajaansa. Siksi on tärkeää ja merkityksellistä, että oikeusvaltioperiaatteen, perusoikeuksien, vapauden ja kansalaisoikeuksien eteen tehtävä työ korostuu EU:n agendassa vuodelle 2021.
EU:n asialistalla tänä vuonna on rahanpesun ehkäisyä koskevan lainsäädännön uudistaminen. Edessä on pitkiä viikkoja parlamentissa, mutta nyt jos koskaan on aika puuttua kiistattomiin epäkohtiin.
Työlistallani 2021
2021 tulee olemaan erittäin merkittävä vuosi työskentelyni kannalta. EU on nostanut keskeiseksi teemakseen tälle vuodelle kansalaisten kannalta toimivan talouden. Tämän tavoitteen tärkeät kokonaisuudet ja lainsäädäntöhankkeet ovat työpöydälläni niin budjettivaliokunnassa, talous- ja raha-asioiden valiokunnassa kuin verovaliokunnassakin. EU:n tämän vuoden agendalla yksi konkreettinen ja pitkään odotettu asia on rahanpesuun puuttuminen.
Rahanpesussa menetetään vuosittain miljardeja euroja, jotka kuuluisivat yhteiskuntien käyttöön. Tammikuun lopulla julkistetaan puheenjohtamani ajatuspaja CEPS:n asiantuntijatyöryhmän raportti, jonka tarkoituksena on evästää komissiota pian alkavan rahanpesun vastaisen lakipakettikokonaisuuden valmistelun kanssa. Tämä tietää pitkiä viikkoja lainsäädännön kehittämisen kanssa, mutta nyt on aika puuttua porsaanreikiin ja saada valmiiksi aiempaa kattavampi lainsäädäntökokonaisuus.
Digitaalisen rahoituksen ja talouden lakikokonaisuus on sekin tämän vuoden työlistalla. Pankki- ja rahoitusalan nopea digitalisoituminen on tuonut mukanaan lainsäädännöllisen ja sääntelyllisen nopean muutostarpeen. Ala kaipaa selkeämpiä pelisääntöjä niin kuluttajien, sijoittajien kuin talouden vakauden suojaksi. Sama sääntelyn tarve koskee myös pääomamarkkinaunionia ja investointien suojaa, jotka ovat työlistallani.
Digitaalisen rahoituksen yksi suuri asiakokonaisuus on kryptovaluutat. Niiden sääntely on jäänyt vajaaksi ja kryptovaluuttojen liikkeellelasku on haastanut kansallista ja kansainvälistä valtiollista suvereniteettia. Konkreettinen esimerkki on juuri nyt meneillään oleva Bitcoinin arvon räjähdysmäinen kasvu. Huolestuttavaa on, ettei Bitcoinin taustalla ole talousjärjestelmää, jonka myötä kehitystä voisi ennakoida tai ohjata. Nyt syntyvät kuplat voivat puhjeta täysin hallitsemattomasti ja tästä seuraavat vaikutukset voivat olla inhimillisesti ja taloudellisesti moninaiset. Krypto- ja digivaluutat ja näihin liittyvät asiat ovat vastuullani S&D-parlamenttiryhmän koordinaattorina, joten lähimmän vuoden aika on erityisen mielenkiintoista.
Näiden lisäksi työ jatkuu ekologisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävän EU:n puolesta. Minimipalkkoja koskevasta lainsäädännöstä odotetaan ratkaisua siitäkin. Ja sitten paljon tärkeitä juttuja kunnallisvaaleista alkaen on ratkaistavana myös Suomessa.
Republikaanien viimeinen hetki tehdä pesäero Trumpiin
Trumpin kannattajien hyökkäys Yhdysvaltain kongressirakennukseen oli järkyttävää katsottavaa. Se on ikävä kyllä johdonmukaista seurausta menneiden viikkojen ja kuluneen neljän vuoden aikaisesta kiihotuksesta ja vihankylvöstä. Bidenin täytyy rakentaa kokonaan toisenlaista maata.
2016 Trump julisti: voisin ampua 5. Avenuella ihmisen eikä se vaikuta kannatukseeni. Keskiviikkona hän toimi tuon ajattelun mukaisesti; seurauksena neljä kuollutta. Republikaanien on viimeinen hetki tehdä pesäero Trumpiin. Demokratiaa täytyy puolustaa myös teoissa.
Trumpin demokratiaa halveksiva toiminta ja yritys mitätöidä demokraattisten vaalien tulos on saanut jatkua aivan liian pitkään. 6.1. oli yhden aikakauden loppu ja 7.1. täytyy olla uuden, trumpismista vapaan aikakauden alku. Niin Yhdysvalloissa kuin maailmallakin.
Emmi Mäkelästä uusi kotimaan avustajani
Tammikuun alussa tiimini täydentyi, kun uutena kotimaan avustajana aloitti YTM Emmi Mäkelä. Mäkelä tulee avustamaan sekä kotimaan että EU-parlamentin tehtävissä. Aiemmin hän on toiminut poliittisena avustaja sosialidemokraattisessa eduskuntaryhmässä sekä useissa erilaisissa poliittisissa ja viestinnällisissä tehtävissä kansainvälisillä kentillä. Viimeisimmässä tehtävässään Mäkelä toimi ulkoministeriössä Afganistan-kehitysyhteistyökonferenssista vastanneessa sihteeristössä.
On hienoa saada Mäkelän asiantuntemus osaksi tiimiämme. Korona-aika on muuttanut parlamenttityön painopisteitä ja kotimaan avustajatiimin täydennys tuli ajankohtaiseksi.
”Mahdollisuus työskennellä osana Heinäluoman taustajoukkoa on arvokas tilaisuus syventää osaamista niin EU-tason päätöksenteosta kuin meppien työstä. Eeron poliittinen kokemus on huikea, arvostan hänen asiantuntemustaan suuresti”, Emmi kertoo.
Toisena kotimaan avustajana jatkaa Aila Pääkkö. Kaikki toimiston yhteystiedot löydät nettisivuiltani.
Eero