Eero Heinäluoma

Viikon kuulumiset 15/2020

Teksti julkaistaan Eeron uutiskirjeessä. Voit tilata sen tästä linkistä omaan sähköpostiisi.

Etätyöskentely parlamentissa jatkuu. Uusia tapoja pitää keksiä myös kansalaistapaamisille, kun torit ja tilaisuudet on peruttu. Hakaniemen markkinat siirtyi verkkoon ja kasvotusten tapaamisten sijaan pidin ensimmäisen Facebook-liven. Onnistunut tilaisuus, jossa tavoitti jopa enemmän ihmisiä, joskin yleisö varmasti hieman eri. Videon voi katsoa Facebook-sivuilta myös jälkikäteen ja toukokuussa liittyä seuraan, kun järjestän uuden liven.

Tämä kuluva viikko piti alun perin olla Euroopan parlamentin työstä vapaa ns. kotimaan viikko. Koronavirus teki tästä palmusunnuntain jälkeisestä viikosta kuitenkin hektisen valmisteluviikon, jossa kriisin vaatimat taloustoimet olivat keskiössä.

Ryhmäjohto koolla

Keskiviikkona ryhmämme työvaliokunta istui pitkässä videokokouksessa valmistelemassa parlamentin ensi viikon täysistuntoa ja siellä hyväksyttävää päätöslauselmaa. Koronakriisi vaatii nyt tärkeysjärjestyksen laittamista uusiksi ja koko Euroopan laajuisia yhteisiä toimia.

Terveydenhoidossa huoli on kaikilla mutta erityisesti ympäri Euroopan heikommassa asemassa olevien pääsy terveydenhuoltoon on turvattava. Jatkon kannalta on tehtävä oppiraportti, jonka on toki oltava laaja analyysi, mutta mukana on oltava esimerkiksi miten EU-maat pystyvät luomaan yhteiset varmuusvarastot ja yhteiset säännöt lääketuotteiden vientirajoituksille. Lisäksi päätöslauselmassa esitetään lisää varoja rokotteen kehittämiseen sekä tutkimukseen suunnatusta Horisontti -ohjelmasta esitetään siirrettäväksi varoja viruksen torjuntaan.

EU:lta odotetaan nyt vahvaa tukea talouskriisin iskujen vaimentamiseen. Jo aiemmin on hyväksytty, että vakaus- ja kasvusopimuksen rajat alijäämälle eivät tässä poikkeustilanteessa ole voimassa. Näin maat voivat omien budjettien kautta auttaa vaikeuksiin joutuneita. Suomessakin on hyväksytty 15 miljardin tukiohjelma, jossa on niin suoria avustuksia kuin lainoja ja lainojen takuita.

Jäsenmaiden valtion rahoituksen turvaaminen on meidän kaikkien etujen mukaista. Tässä tarkoituksessa EKP on käynnistänyt massiivisen 750 miljardin euron arvopapereiden osto-ohjelman, jonka ehtoja viime viikolla vielä helpotettiin. Näin EKP viime kädessä takaa, että jäsenmaiden valtionvelalla on ostajia. EKP:n poikkeustoimet saavat sosialidemokraateilta vahvan tuen.

S&D-ryhmä pitää tärkeänä, että kriisitoimia seuraa laaja jälleenrakennuksen ohjelma ja sen rahoittaminen. Tämä eurooppalaiseksi Marshall-ohjelmaksikin nimitetty hanke vaatii rahoituksellisia päätöksiä vielä tämän vuoden aikana.

Yhtä mieltä ryhmäjohtomme neuvotteluissa oltiin myös siitä, että uudet investoinnit ja jälleenrakennuksen ohjelma tulee toteuttaa kestävän kehityksen mukaisesti. EU:n Green Deal -ajattelun täytyy siis näkyä myös nyt tehtävissä poikkeusolojen päätöksissä.

Euroryhmä koolla

Euroryhmän valtiovarainministerit ovat parhaillaan koolla laatimassa päätösehdotuksia EU-maiden yhteisistä taloustoimista. Keskusteluissa ovat mukana kaikki EU-maat, sillä euroryhmän päätöksillä on iso vaikutus myös euroalueen ulkopuolisille EU-maille.

Pöydällä on 500 miljardin euron kriisipaketti. Kyseessä on EU:n historian isoin kokonaisuus, jos siitä päästään yhteisymmärrykseen. Paketti sisältää 240 miljardia Euroopan vakausmekanismin kautta jäsenmaille jaettavia tukilainoja, Euroopan investointipankin 200 miljardin hätälainat yrityksille ja 100 miljardia väliaikaiseen työttömyysvakuutusjärjestelmään.

Valmistelu on edennyt sinällään varsin hyvin ja toimintakokonaisuuden isoista linjoista on pitkälle menevä yksimielisyys. Eniten kiistaa aiheuttaa se, onko jäsenmaiden käytössä olevalle Euroopan vakausmekanismin tuelle ehtoja vai voiko rahaa saada kokonaan ilman ehtoja kuten mm. Italia on vaatinut. Pidän selvänä, että jäsenmaan täytyy sitoutua yleisellä tasolla terveen taloudenhoidon periaatteisiin vaikka aikaisempien vuosien talouskuuriohjelmia ei nyt kaivatakaan.

Lopulliset päätökset talouden tukiasioissa tullaan tekemään Eurooppa-neuvostossa ilmeisesti ensi viikolla.

Ensi viikolla toinen täysistunto etänä

Ensi viikolla parlamentti kokoontuu täysistuntoon, joka järjestetään etänä. Aiheena on koronatoimenpiteet eli keskitymme täysin ajankohtaisen kriisin hoitamiseen. Tarkemmista sisällöistä lisää ensi viikon kirjeessä.

Maailma ja korona ei pysähdy mutta toivottavasti mahdollisimman moni pystyy viettämään pääsiäisestä rauhallisissa tunnelmissa. Hyvää pääsiäistä sinulle ja läheisillesi!

Pidetään yhteyttä!

Terveisin,

Eero

Scroll to Top