Jälleen vauhdikas täysistuntoviikko takana. Euroopan parlamentti työskentelee pitkälti neljän viikon jaksoissa. Kaksi valiokuntaviikkoa, yksi ryhmäkokousviikko ja aina sen jälkeen täysistuntoviikko. Brysselissä paikalla oli fyysisesti noin puolet parlamentaarikoista. Toinen puoli äänesti etänä kotimaissaan koronarajoitusten vaikuttaessa edelleenkin parlamentin työhön.
Tässä koonnissa:
• Satoja äänestyksiä
• EU:n elpymis- ja palautumistukiväline
• Bitcoin puhuttaa
• Fiscalis-vero-ohjelma hyväksyttiin
• Mielenkiintoisia tapaamisia
• Harjoittelijamme vaihtuu
• Viikonloppuna FB-live
• Ensi viikko
Satoja äänestyksiä
Viiden päivän aikana pidettiin jälleen satoja äänestyksiä todella laajasta kirjosta asioita. Täysistunnon aiheina olivat muun muassa koronarokotepatentit, covid-19-todistus matkustamisen helpottamiseksi, Erasmus+ -ohjelman rahoitus, vihreän siirtymän tukeminen, yritysten ympäristövastuu, EU:n vetystrategia sekä Israelin ja Palestiinan tilanne.
Suuria yllätyksiä äänestystuloksiin ei tällä kertaa sisältynyt. Mielenkiintoinen keskustelu ja äänestys oli saksalaisen demarimeppi Jens Geierin vetyteknologian käyttöä koskeva parlamentin omamietintö. Sen yhteydessä nimittäin otettiin epäsuorasti myös kantaa siihen, voiko vetyä tuottaa ydinvoimalla tuotetulla sähköllä. Parlamentin suuri enemmistö hylkäsi (äänin 151 puolesta, 530 vastaan, 13 tyhjää) kannanoton, jossa ydinvoiman käyttö sähköntuotanto olisi haluttu kieltää.
EU:n elpymis- ja palautumistukiväline
Viime viikkoina kotimaan mediakeskustelua hallinnut EU:n elpymis- ja palautumistukiväline (RRF) oli agendalla myös täysistunnon äänestyksissä torstaina. Parlamentin jäsenistä ylivoimainen enemmistö (602 puolesta, 35 vastaan) vaativat päätöslauselmassa Euroopan parlamentille oikeutta saada RRF-asetuksen mukaisesti asiaankuuluvaa tietoa kansallisista elvytys- ja sopeutumissuunnitelmista. Näin varmistettaisiin elvytyspaketin varojen käytön avoimuus ja demokraattinen valvonta sekä parannettaisiin elpymistä koskevaa vuoropuhelua niin EU:n ja jäsenmaiden välillä kuin kansalaisyhteiskunnan suuntaan.
Parlamentin jäsenet odottavat nyt saavansa komissiolta tarvittavat taustatiedot sekä yhteenvedon saamiensa kansallisten suunnitelmien uudistuksista ja investoinneista. Tavoitteena on, että vastuuvaliokunnissa voitaisiin paremmin arvioida varojen tehokasta ja asianmukaista käyttöä. Parlamentti myös edellyttää, että nämä tiedot toimitetaan parlamentille helposti ymmärrettävässä ja vertailukelpoisessa muodossa, mukaan lukien mahdolliset jäsenvaltioiden toimittamat käännökset asiakirjoista. Seuranta halutaan ulottaa jo pitkälle edenneisiin alustaviin suunnitelmiin, jotka jo 18 jäsenmaata on toimittanut komissiolle arvioitavaksi.
Läpinäkyvyys ja tiedon avoin jakaminen vahvistaisivat lisäksi kansalaisten ymmärrystä siitä, mihin lähes 673 miljardin suuruisen tukivälineen varat käytetään. RFF on EU:n seuraavan sukupolven elvytyspaketin suurin rakennuspalikka eikä kansallisia toimijoita voida jättää pimentoon sen toteuttamisessa. Jos jotain viime viikon poliittinen kärjistymä Suomen eduskunnassa opetti niin sen, miten tärkeää läpinäkyvyys poliittisessa päätöksenteossa ja sen oikeutuksessa on. Demokratia edellyttää avointa keskustelua ja faktatietoja, ja ennen kaikkea ymmärrystä siitä, mistä päätetään. Muuten vaarana on tyhjiön täyttyminen perättömillä väitteillä ja suoranaisilla valheilla. Keskustelu siis jatkuu.
Bitcoin puhuttaa
Kryptovaluutta bitcoinin kurssiliikkeet ovat puhuttaneet tällä viikolla. Bitcoinin arvo romahti kertaheitolla yli 40 prosenttia sen jälkeen kun sähköauto Teslan yhdysvaltalainen omistaja Elon Musk ryhtyi tekemään pesäeroa kryptovaluuttoihin.
Maailman tunnetuimpiin taloustieteen professoreiden kuuluva Nouriel Rubini puolestaan twiittasi tylyn tuomionsa bitcoinin sijoittuneille. Hänen mukaansa bitcoin on kryptovaluutoista likaisin, eikä bitcoinia voisi oikeastaan edes kutsua valuutaksi, sillä siitä puuttuvat kaikki valuutalle tyypilliset ominaisuudet: ei laskentayksikköä, ei skaalautuvia maksuvälineitä, ei vakaata arvon säilytystä. Rubinin kriittiset ajatukset kryptovaluutoista eivät olleet minulle yllätyksiä, sillä professori oli parlamentin digitaalisen rahoituksen työryhmän vieraana viime vuonna ja piti tuolloin yhden kaikkein kriittisimmistä puheenvuoroista aiheesta.
Kauppalehden päätoimittaja Arno Ahosniemi arvioi kryptovaluuttoja erinomaisen hyvin tuoreessa kirjoituksessaan.
Bitcoinin kurssilasku ja arvon heilahtelu tulivat sikäli oikeaan aikaan, että parhaillaan olen valmistelemassa asiaan liittyvää uutta MiCA-lainsäädäntökokonaisuutta (Markets in crypto assets). Kryptovaluuttoihin liittyvä hype saa nyt nähdyn myötä enemmän realistisia piirteitä, joilla väistämättä täytyy olla vaikutuksensa myös lainsäädäntöön.
Vero-ohjelma hyväksyttiin
Oikeudenmukainen verotus on tällä viikolla mennyt eteenpäin. Komissio tiedotti yritysverotuksen uudistuksista alkuviikosta ja parlamentti käsitteli uutta Fiscalis-vero-ohjelmaa. Käytin ryhmäpuheenvuoron asiassa; olin ryhmäni pääneuvottelija ohjelmasta sovittaessa. Fiscalis tuottaa tulevina vuosina merkittäviä verotuloja jäsenmaille ja se tulee maksamaan itsensä moninkertaisesti takaisin edistäessään tasapuolista ja reilua verotusta jäsenmaissa. Yölliset puheenvuorot osataan Brysselissäkin, sillä vero-ohjelmasta keskusteltiin parlamentissa kellon lähestyessä yhtätoista illalla. Voit katsoa koko puheenvuoroni täältä.
Mielenkiintoisia tapaamisia
Viikkoon mahtuu aina myös paljon mielenkiintoisia tapaamisia. Täysistuntoviikon yksi kohokohta on aina europarlamentaarikkojen yhteinen tapaaminen suomalaiskomissaarin kanssa. Komissaari Jutta Urpilaisen verkkokahvitilaisuudessa käytiin lävitse Eurooppa-politiikan ajankohtaisia asioita tulevasta lainsäädännöstä ja koronatilanteesta aina EU:n ulkosuhteisiin.
Viikon tärkeisiin tapaamisiin kuuluivat myös keskustelu ryhmämme puheenjohtaja Iratxe García Pérezin kanssa. Työni ryhmän rahastonhoitajana ja työvaliokunnan jäsenenä antaa mahdollisuuden kuulumisten vaihtamiseen koko parlamentin asialistasta.
Kollegameppi Miapetra Kumpula-Natrin kanssa kävimme pitkän keskustelun ryhmämme uuden hollantilaisen varapuheenjohtaja Mohammed Chahimin kanssa. Aiheena olivat erityisesti energiatalouden ja metsäpolitiikan kysymykset. Chahim on vastuussa ryhmämme kannoista energiamurroksesta ja vihreästä siirtymistä, joten hänellä on suuri vaikutus tärkeisiin lähiaikojen lainsäädäntöhankkeisiin.
Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Skinnarin tapasin perjantaina täällä Brysselissä erityisaiheina arktinen yhteistyö ja pohjoisen ulottuvuuden politiikka EU:ssa. Keskustelussa mukana oli itävaltalainen ystäväni Andreas Schieder, joka on ryhmäni varjoraportoija arktisen alueen yhteistyöraportin laatimisessa. Olemme tehneet kollegani kanssa asiassa pitkään hyvää yhteistyötä, jotta arktisen ja pohjoisen yhteistyön asiat saataisiin nostettua parlamentin työlistassa korkeammalle.
Harjoittelijamme vaihtuu
Yhdeksän kuukautta Brysselissä harjoittelijana toiminut Henri Kääriäinen jättää toimistomme tänään. Henri on tehnyt erinomaisen hienoa työtä toimistomme asioiden monipuolisessa hoidossa ja yhteydenpidossa ihmisiin. Harjoittelijakäytäntö on EU-instituutioiden suuria pieniä tekoja, sillä harjoittelun kautta opiskelun loppuvaiheessa oleville nuorille tulee mahdollisuus tutustua EU-päätöksentekoon sisältäpäin. Monet harjoittelijamme parlamentissa ovat myöhemmin sijoittuneet tärkeisiin tehtäviin EU-asioiden parissa niin kotimaassa kuin täällä Brysselissä. Ja aina harjoittelijat tuovat myös omat ideansa tiimimme työn kehittämiseen. Iso kiitos siis Henri sinulle kaikesta aherruksesta ja monipuolisesta ideoinnista.
Elokuun lopulla uutena harjoittelijana aloittaa Ellen Petersén.
Viikonloppuna Facebook-live
Lauantaina 22.5. olen mukana keskustelemassa Porvoon sosialidemokraattien Facebook-livetilaisuudessa. Tervetuloa linjoille: https://www.facebook.com/events/271463774711333/
Ensi viikolla
Ensi viikolla on luvassa parlamentin syklin mukaisesti valiokuntaviikko. Veroasioiden valiokunnassa on tiistaina julkinen kuuleminen, jossa kuulemme komission ja OECD:n veroasiantuntijoita teknologian merkityksestä veropetosten ehkäisemisessä. Talous- ja raha-asioiden valiokunnan puolella työni kryptovaluuttasääntelyn parissa jatkuu. Budjettivaliokunnan osalta keskiviikkona on tiedossa erittäin tärkeä ja kiinnostava kokous oikeusvaltioperiaatteen ehdollisuuden sääntelystä.
Pysytään kuulolla.
Eero