Luonnonkatastrofeihin on varauduttava paremmin

Viime kuukausien lukuisat luonnonkatastrofit pysäyttävät. Hurrikaani Floridassa ja monet tulvat esimerkiksi Sloveniassa, Unkarissa ja Italiassa. Samalla olemme lukeneet uutisista tutkijoiden huolestuttavaa viestiä maapallon kantokyvyn ylittymisestä. Kysyin luonnonkatastrofien vakuutuspuolesta parlamentin talousvaliokunnassa kuultavana olleilta Euroopan valvontaviranomaisten puheenjohtajilta.


Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaisen puheenjohtaja Petra Hielkema totesi, että vakuutustoiminnassa on selkeä aukko luonnonkatastrofien lisäännyttyä. Vain noin neljännes näistä vahingoista on vakuutettu. Riskeihin varautumiseksi ja niihin vastataksemme tarvitsemme EU:ssa tarvitaan laajempaa tietopankkia. Hielkeman mukaan julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksiin perustuvat yhteiset ratkaisut auttaisivat sopeutumaan riskeihin sekä lieventämään ja hallitsemaan niitä.


Vaikka Suomessa ollaan perinteisesti valmistauduttu hyvin ilmastoriskeihin ja sään äärioloihin, haastaa ilmastonmuutos meitäkin. Tämän asian käsittelemiseksi jokaisella on todellakin tehtävänsä, niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla. Vaikka ilmastonmuutos ja sen haitalliset vaikutukset ovat maailmanlaajuinen ilmiö, on jokaisen jäsenvaltion investoitava enemmän ilmastonmuutoksen torjuntaan ja yhteiskuntien kriisinkestävyyteen. Lisäksi vakuutusyhtiöiden on luotava standardit yksinkertaisille ja vertailukelpoisille vakuutuksille, jotta niiden ottamisesta tulisi helpompaa ja yleisempää. Tarvitsemme myös kannustimia sille, että turvallisemmille alueille esimerkiksi sisämaahan uskalletaan sijoittaa ja rakentaa. Euroopan tasolla ilmastoriskejä koskevien tietojen jakaminen olisi todellakin tärkeä askel eteenpäin.

Scroll to Top