EU parliament entrance

MEP Heinäluomalle uusi kotimaan avustaja

Europarlamentaarikko Eero Heinäluoman (sd.) avustajakunnan kotimaan avustajana aloittaa marraskuun alussa Kimmo Käärmelahti Savonlinnasta.

Käärmelahti on pitkän linjan kansalaistoiminnan ja viestinnän osaaja, jolla on vahva yhteysverkosto kotimaan kolmannen sektorin ESR-hanketoimijoiden sekä asukas- ja kylätoiminnan parissa. Käärmelahti siirtyy tehtävään eteläsavolaisten yhdistysten yhteistyöjärjestö Savonlinnan Seudun Kolomonen ry:n yhdistyskoordinaattorin tehtävistä.

Europarlamentaarikko Heinäluoman avustajakunnassa vapautui kotimaan avustajan paikka tilanteessa, jossa pitkän koronatauon jälkeen on taas mahdollista lisätä maakunnissa kiertämistä, kansalaisten kohtaamisia ja erilaisiin yleisötilaisuuksiin osallistumista.

-Käärmelahti oli tähän tilanteeseen oivallinen valinta erityisesti vahvan kansalaistoiminnan kokemuksensa, tapahtumajärjestämisosaamisensa sekä kotimaisen verkostoitumisensa vuoksi, Heinäluoma perustelee valintaa.

– On suuri kunnia liittyä arvostamani europarlamentaarikon avustajakuntaan, sillä Heinäluoma on sekä aiemmassa toiminnassaan että kesästä 2019 lähtien Euroopan parlamentissa edistänyt asioita, jotka ovat aina olleet itselleni hyvin tärkeitä, Käärmelahti toteaa.

– Kansalaistoiminnan arvostus, osallisuuden ja yhteisöllisyyden vahvistaminen, oikeusvaltioperiaatteen noudattaminen sekä arvostava vuoropuhelu niin kansallisvaltioissa, Euroopan unionin sisällä, että Euroopan unionin ja muiden globaalien toimijoiden kesken ovat asioita, jotka turvaavat tasa-arvoisen ja vahvan ihmisten Euroopan.

– Kun Heinäluoma vielä tekee tätä työtä vahvalla palkansaajakentän tuntemuksella ja kokemuksella, ei ole ihme, että laaja joukko suomalaisia kokee hänet aidosti omaksi puhemiehekseen Euroopassa. Käärmelahden toimenkuvaan europarlamentaarikko Heinäluoman avustajakunnassa kuuluu erityisesti yhteydenpito kotimaisiin sidosryhmiin ja maakunnallisiin toimijoihin, europarlamentin käsittelyyn tuleviin asiakysymyksiin liittyvä kotimainen tiedonkeruu ja valmisteluyhteistyö sekä ajankohtaisista EU-asioista käytävän kansalaiskeskustelun seuranta.

Lisätiedot: Kimmo Käärmelahti, +358 400 801 838

Vieritä ylös