Lämmin kiitos kaikesta tuesta ja kannustuksesta menneiden viikkojen aikana. Kiitos myös 96 669 äänestä, josta syntyy vahva valtakirja tukevalle parlamenttikaudelle.
- Tässä uutiskirjeessä:
- Laitaoikeiston rynnistys tussahti
- Eurooppaa rakentavat voimat yhteistyöhön
- Tervetuloa torikahville huomenna 15.6.
- Tavataan 27.7. Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa
- Somekanavat seurantaan
Laitaoikeiston rynnistys tussahti
Jälleen kerran yllätyksellisissä vaaleissa on monta huomionarvoista erityispiirrettä niin Suomessa kuin Euroopassakin. Suomessa hallituspuolueet saivat äänistä niukasti yli 40 prosenttia ja oppositio lähes 60 prosenttia. Valituista parlamentaarikoista yhdeksän kuuluu oppositiopuolueisiin ja kuusi hallituspuolueisiin.
Suomessa laitaoikeisto suorastaan romahti menettäen lähes puolet äänistä huolimatta isosta vaalikampanjasta. Perussuomalaiset saivat vain yhden edustajan. Ulkomaalaisia mollaava ja maahanmuutolla pelotteleva kampanja ei tällä kertaa purrut.
Vasemmistoliiton Li Andersson teki huimaavan tuloksen 247 723 äänellä vetäen mukanaan kaksi muutakin edustajaa. Tästä tuloksesta hänelle onnittelut. Andersson on tällä hetkellä kokenein puoluejohtaja ja on esiintynyt pätevästi. Kun muut puolueiden puheenjohtajat eivät olleet ehdolla, oli Andersson RKP:n Anna-Maja Henrikssonin ohella ainut puoluejohtaja, jota saattoi äänestää. Kun mukaan liitetään vielä selkeäsanaisuus ja näkyvyys presidentinvaaleissa, oli menestysresepti valmis. Pidän kuitenkin ilmeisenä, etteivät Anderssonin äänet olleet tukea vasemmistoliitolle vaan hänelle henkilönä.
Omaan vaalitulokseeni täytyy olla tyytyväinen. Lähes satatuhatta ääntä ja äänikuninkaan tittelin pitäminen ilahduttivat.
Sosialidemokraatit saivat hiuksenhienosti lisää ääniä. Vaikka äänimäärä ei riittänytkään tavoitteena olleeseen kolmanteen paikkaa, tuli vaalikentillä paljon terveisiä, että juuri nyt demareita tarvitaan.
Sydämelliset onnittelut myös Maria Guzeninalle hyvästä tuloksesta. Maria on kokenut kansanedustaja, entinen ministeri ja toiminut myös mm. Euroopan neuvostossa ja eduskunnan suuressa valiokunnassa. Tulemme olemaan energinen ja pippurinen pari euroopan parlamentin arjen työssä.
Eurooppalaisittain merkittävää oli, että äärioikeiston rynnistys tussahti ja erityisesti ID-ryhmä ei saanut toivomaansa vahvaa asemaa parlamenttiin. Kokonaisuudessaan kuitenkin mentiin oikealle, kun keskustalainen Renew ja Vihreät kärsivät selkeän vaalitappion. Eurooppapuolueemme listoilta valittiin aika lailla entinen määrä edustajia.
Eurooppaa rakentavat voimat yhteistyöhön
Sosialidemokraattien pyrkimyksenä on koota Eurooppaa rakentavien voimien yhteistyökoalitio, jossa olisivat mukana S&D, keskustaoikeistolainen EPP ja keskustalainen Renew. Toivottavaa on, että myös vihreät olisivat valmiita tulemaan mukaan tähän rakentavaan koalitioon heti komission puheenjohtajan valinnan ja uuden parlamenttikauden työohjelman alusta lähtien. Tuolla suppeammalla Eurooppaa rakentavalla koalitiolla olisi parlamentissa noin 400 paikkaa ja laajemmalla, vihreillä vahvistetulla joukolla, noin 450 paikkaa. Molemmissa tapauksissa siis selvä enemmistö parlamentin 720 edustajasta.
Neuvottelut parlamentin linjasta ja myös valittavista johtohenkilöistä ovat jo alkaneet. EPP hakee näissä neuvotteluissa komission puheenjohtajan, sosialidemokraatit neuvoston puheenjohtajan ja liberaalit korkean ulkopoliittisen edustajan paikkaa.
Neuvotteluja parlamentin, ryhmän ja eri instituutioiden järjestäytymisestä jatketaan ensi viikolla. Alkuviikosta on myös epävirallinen EU-maiden päämiesten kokous, jossa yritetään sopia komission puheenjohtajaehdokkaista. Näissä neuvotteluissa olen mukana demariryhmämme johdon jäsenenä.
Tervetuloa torikahville huomenna 15.6.
Tervetuloa torikahveille uuden parlamenttikauden kunniaksi Hakaniemen torille lauantaina 15.6 klo 9-11. Kahvien alussa paikalla myös kansanedustaja Eveliina Heinäluoma kertomassa eduskunnan EU-kuulumisia.
Lauantain kahveilla kuulette myös ensimmäiset kuulumiset uuden parlamentin työn käynnistymisestä. Virallisesti uuden parlamentin kausi käynnistyy 16. heinäkuuta, mutta S&D -ryhmän järjestäytyminen ja neuvottelutavoitteiden linjaaminen ovat ensimmäisen vaalien jälkeisen työviikon jälkeen jo hyvässä vauhdissa.
Tavataan 27.7. Valkeakoskella Työväen Musiikkitapahtumassa
Huomisten torikahvien lisäksi esitän alustavan kutsun Valkeakoskelle Työväen Musiikkitapahtumaan. Lauantaina 27. heinäkuuta iltapäivällä on tarkoitus kokoontua suunnittelemaan ja evästämään sosialidemokraattisia meppejä uudelle kaudelle. Tapaamisen aika ja paikka tarkentuvat lähipäivinä ja palaan niihin sähköpostissani vielä ennen juhannusta torstaina 20.6.2024.
Somekanavat seurantaan
Voit seurata päivittäistä parlamenttityöskentelyäni ja ajankohtaisia teemoja myös tämän kotisivuni lisäksi somekanavien Facebook, X, Instagram ja Youtube kautta.