Helsinki coastline

Viikon kuulumiset 18/2020

Teksti julkaistaan Eeron uutiskirjeessä. Voit tilata sen tästä linkistä omaan sähköpostiisi.

Menneellä viikolla on pidetty jälleen etäkokouksia. Valiokunnat kokoontuivat ja samoin valiokuntien demarijäsenten kanssa pidimme omat kokoukset. Ryhmän työvaliokunta piti videokokousta alkuviikosta ja koko demariryhmä oli koolla keskiviikkona.

Keskiviikkona purkitimme Juhana Vartiaisen ja Jenni Pajusen kanssa podcastin Kolmikannasta, työmarkkinoista ja taloudesta. Lähetys tulee ulos toukokuun aikana ja sisältö ei taatusti vanhene.

Valiokunnissa koronaa ja Brexitiä

Talous- ja raha-asioiden valiokunnalla ECONilla on iso rooli tämän hetkisen kriisin ratkaisujen etsimisessä ja jälleenrakennusohjelman laatimisessa. Maanantaisessa kokouksessa oli kuultavana jopa kaksi komissaaria. Sekä talousasioista vastaava varapuheenjohtaja Valdis Dombrovskis että talouskomissaari Paolo Gentiloni olivat kertomassa komission valmistelusta ja kuuntelemassa parlamentin kantoja. Jälleenrakennuksen valmistelu jatkuu, ja ensi viikolla komissiolta saadaan tarkempia esityksiä, joiden pohjalta myös jäsenvaltioiden johto kokoontuu tekemään omia päätöksiään.

Budjettivaliokunta työskentelee myös tiiviisti korona-asioiden parissa. Tällä viikolla kokoonnuimme valiokunnan demarijäsenten kanssa käymään läpi koronapaketin rahoitusta. Lisäksi valmistauduimme maanantaiseen koko päivän kestävään kokoukseen, jossa suunnataan katseet Brexitin tilanteeseen. EU:n kantoja tuleviin neuvotteluihin joudutaan sorvaamaan samalla kuin koronakriisin ratkaisuja, sillä Britit eivät ainakaan vielä ole pyytäneet lisäaikaa. Kiire on tulevan suhteen luomisessa.

Ryhmäkokouksessa jälleenrakennusta

Ryhmäkokouksessa isona aiheena oli Euroopan jälleenrakennuksen ohjelma ja sen rahoitus. Videokonferenssissa vieraili komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans. Puheenvuorossa korostui Green Deal ja se tullaan huomioimaan myös jälleenrakennuksen osana.

Omassa puheenvuorossani korostin kahta asiaa. Jälleenrakennuksessa täytyy puhua myös ohjelman rahoituksesta. Yritysten verovälttelyyn ja rahanpesuun on puututtava tosissaan, jotta usko oikeudenmukaisuuteen voi Euroopassa säilyä. Toisekseen sanoin, että Timmermansin keskeisellä vastuulla olevaa ilmastolakiehdotusta täytyy vielä kehittää. Pidin isona puutteena, ettei komissio ole listannut uuden ilmastolain tavoitteisiin fossiilisten polttoaineiden käytön lopettamista.

Ensi viikolla tiivistä valiokuntatyötä

Ensi viikolla molemmat valiokunnat kokoustavat tiiviisti jälleenrakennuksen parissa. Odotamme myös komission esityksiä tähän liittyen. Tiedossa on siis jälleen monien tuntien edestä puhelin- ja videokonferensseja. Näistä lisää ensi viikon uutiskirjeessä.

Sitä ennen kuitenkin hyvää vappua!

Tämä viikonloppu on mennyt monin osin erilailla vähän kaikilla. Erilaisia virtuaalivappuja ja tempauksia on nähty, vaikka kasvokkain ei päästäkään juhlimaan.

Vappupuheen rakentaminen tapahtui nyt erikoislaatuisissa oloissa, olihan puhe virtuaalimuodossa. Puhe kuvattiin ulkona ja ilokseni paikalla tuli myös ohikulkijoita, joilta herkesi jopa aplodit. Puheen voi katsoa Youtubesta tai Facebookista.

Nähdään myös sunnuntaina Facebook-livessä klo 11.00 alkaen. Toivottavasti pääset mukaan keskustelemaan.

Riemukasta vappua sinulle ja läheisillesi!

Terveisin,

Eero

Scroll to Top