Tapahtumarikas valiokuntaviikko höystettynä hienolla vierailijaryhmällä Brysseliin on takana. Tosin ennen kuin kokoan muutaman havainnon koko viikosta, haluan toivottaa hyvää isänpäivää kaikille isille ja isänmielisille! Itse olen viettänyt isänpäivää tällä kertaa Brysselissä ja sujuu se täälläkin.
Kiinan kehitys on nopeaa
Talous- ja rahavaliokunta ECON isännöi alkuviikosta Kiinan kansankongressin rahavaliokunnan vierailua Brysselissä. Olin keskusteluissa aktiivisesti mukana. Kiinan rooli maailmalla ja myös rahamaailmassa kasvaa. Kiinalaiset hakevat yhä enemmän yhteyksiä myös Eurooppaan. Kiinan talouskasvu hivenen hiljenee noin kuuteen prosenttiin mutta on edelleenkin länsimaisittain katsottuna kadehdittavan korkea. Kiinan rahoitusjärjestelmässä ns. varjopankeilla on edelleen tärkeä sija eikä rahoitusjärjestelmä ole täysin läpinäkyvä.
Kiinan kehitys jatkuu kuitenkin hidastumisesta huolimatta huimana. Muutaman vuoden päästä kiinalaisia miljonäärejä on jo enemmän kuin Yhdysvalloissa. Tuloerot ovatkin uuden puoluejohdon yksi uusi huolenaihe ilmastomurheiden ohella.
ECONin listalla rahanpesun vastaiset toimet ja budjettineuvottelut
Olin myös mukana ECONin ja oikeudellisten asioiden valiokunnan JURIn yhteiskuulemisessa rahanpesun vastaisista toimista. Rahanpesun torjuminen on yksi esimerkki alueesta, jossa toivotaan lisää yhteisiä toimia ja myös toimivaltuuksia, jotta miljardiluokkaan yltävä hämäräbisnes saadaan kuriin. Ensi vuosi tulee tässä olemaan hyvinkin ratkaiseva, kun uuden lainsäädännön tarvetta pohditaan. Omassa puheenvuorossani peräänkuulutin myös yhteisen viranomaisen tarvetta, jotta voidaan varmistaa rahanpesun loppuminen koko Unionin alueella. Olen lupautunut vetämään rahanpesun torjuntaan keskittyvää asiantuntijaryhmää, jonka suositukset uusista toimista valmistuvat ensi vuoden aikana.
Tämän vuoden 2019 lisätalousarvion ja ensi vuoden 2020 talousarvion sovittelua tehtiin alkuviikosta. Neuvostoa eli jäsenmaita edusti valtiosihteeri Kimmo Tiilikainen. Minä olin parlamentin valtuuskunnassa. Ensi vuoden budjetista näkemyserot ovat yli 3 miljardia, joten useampi sovittelutapaaminen tullaan tarvitsemaan.
Tapaamisten ja tilaisuuksien viikko
Torstaina isännöin asiantuntijaseminaaria, jossa käsiteltiin ilmastonmuutoksen torjumista ja siihen liittyvää tulevan komission, yritysten ja julkisen sektorin yhteistä tavoiteohjelmaa European Green Dealia. Asiantuntijoina tilaisuuteen osallistuivat kolmen pohjoismaisen energiayhtiön – Vattenfallin, Statskraftin ja Fortumin – toimitusjohtajat. He vaativat EU:lta kunnianhimoista ohjelmaa päästöjen vähentämiseksi ja kertoivat omista suunnitelmistaan. Yritysten aktiivisuus antaa aiheen optimismiin: taloudellisesti toimivia ratkaisuja päästöjen vähentämiseen syntyy yhä enemmän.
Menneen viikon aikana ehdin tavata myös useamman kansainvälisen yrityksen kuten Amazonin, PayPalin ja Western Unionin edustajia. Kaikkien toiveena oli, että Eurooppa noudattaisi mahdollisimman yhtäläisiä sääntöjä rahaliikenteen valvonnassa. Suomen EK:n edustajat kävivät hekin esittämässä omat toiveensa rahoitusmarkkinoiden valvonnasta.
Loppuviikosta minulla oli kunnia isännöidä vuoden toista ja samalla viimeistä vierailuryhmää Brysselissä. Tämä 30-henkinen valtuuskunta piti sisällään paljon vanhoja tuttuja ja hyviä uusiakin ystäviä eri puolilta Suomea. Ryhmä tutustui EU-instituutioiden ohella myös NATO:n toimintaan. Kiitos aktiivisuudesta kaikille!
Tulevalla viikolla täysistunnot Brysselissä
Seuraalla viikolla ohjelmassa on niin sanottu mini-istunto Brysselissä sekä useita tapaamisia. Mini-käsite tulee siitä, että istuntoja on vain kahtena päivänä eli paljon vähemmän kuin Strasbourgin täysistoviikoilla.
Ensi viikonloppuna SDP:n puoluevaltuusto kokoontuu Poriin ja olen itsekin mukana tilaisuuksissa. Jos olet Satakunnan suunnalla liikkeellä, toivottavasti nähdään.
Pidetään yhteyttä!