Maailmankaupan vapautuminen on ollut sodan jälkeisen ajan suuria trendejä. Mahdollisuus saada omat tuotteensa markkinoille on auttanut kehitysmaiden ihmisiä voittamaan köyhyyttä. Keskittyminen kunkin kansakunnan vahvuuksiin ja tekemällä kauppaa mahdollisimman vähin tullein on ollut isossa roolissa myös meidän eurooppalaisten hyvinvoinnin kasvussa.
Presidentti Trump kääntää kelloa taaksepäin merkantilistiseen aikaan, jolloin omaa tuotantoa pyrittiin kaiken tavoin suojaamaan tulleilla ja muilla kaupan esteillä.
Eurooppa pohtii nyt omaa vastaustaan. Sen vastauksen täytyy olla vaikuttava ja oikein suhteutettu. Laajojen yleisten vastatullien sijaan tarvitaan kohdennettuja toimia. Näitä komissio valmistelee ja niille on myös laaja kannatus EU-parlamentissa. Kohdennettuja vastatoimia kannattaa myös Euroopan keskuspankki.
EU:n vastatoimien tarkoitus ei ole pystyttää pysyviä tullimuureja vaan saada aikaan neuvottelutilanne Yhdysvaltojen kanssa. Noissa neuvotteluissa pitää hakea järjestelyä, jossa tullien korotukset pysyvät mahdollisimman alhaisella tasolla ja jossa kaupankäynnin ja työllisyyden vauriot jäävät mahdollisimman pieniksi.
Kauppapolitiikka on unionin toimivaltaa. Jäsenaat eivät neuvottele yksittäin vaan yhdessä. Puheet Suomen kahdenvälisistä suorista neuvotteluista Yhdysvaltain kanssa ovat tuhoisia maamme uskottavuudelle rakentavana ja luotettavana EU-jäsenmaana.
Euroopan keskuspankin tuoreet selvitykset osoittavat, että viisaasti toimimalla voimme täysin korvata Yhdysvaltoihin vähenevän viennin vaikutukset. Viisas linja on nyt vahvistaa omia lähes 500 miljoonan ihmisen sisämarkkinoita ja poistaa kaupankäynnin esteitä omassa keskuudessamme. Samalla EU:n on katsottava mahdollisuuksia vahvistaa molemminpuolin hyödyllistä vapaakauppaa maailman muiden keskeisten taloustoimijoiden ja valtioiden kanssa. Mercosur-sopimuksen saamiseen maaliin tulee entistä tärkeämmäksi ja sen arviointi parlamentissa on jo aloitettu. Yhdessä EU-maat toimivat viimeksi Iso-Britannian EU-eron yhteydessä, kun kauppapolitiikkaa jouduttiin määrittelemään uudelleen.