Viikkokuulumiset 41/2022

Brysselin tehoviikko takana. Mukana sekä valiokuntakokouksia että kuulemisia ja neuvonpitoja ensi viikon täysistuntoon Strasbourgissa. Viikon kohokohta oli tietysti vierailijaryhmä Suomesta. Ja perjantaina oli vuorossa Euroopan sosialidemokraattien kongressi Berliinissä.

Tässä kirjeessä:

  • Löytyykö budjettikuria?
  • Kolme talousvastuuta etenee myönteisesti
  • Myös Valko-Venäjän kansa nousee Ukrainan tueksi
  • Euroopan sosialidemokraatit linjaavat tulevaa Berliinissä
  • Hienoa nähdä kolmen sukupolven aktiivinen vierailuryhmä
  • Toista kertaa tässä kuussa Strasbourgiin

Löytyykö budjettikuria?

Budjettivaliokunnan ohjelmassa oli tällä viikolla säännöllinen eri toimielinten välinen tapaaminen, jossa kuulimme yhdessä neuvoston kanssa komissaari Johannes Hahnilta tilannepäivitystä kuluvan vuoden budjetin täytäntöönpanon etenemisestä. Samalla katse oli myös tulevan vuoden talousarviossa. Valiokunta nimittäin äänesti maanantaina vuoden 2023 EU-budjettia koskevasta päätöslauselmasta.
 
Vaikka päätöslauselma kokonaisuudessaan sai budjettivaliokunnassa lähes yksimielisen tuen, käytiin sen yksityiskohdista myös tiukempia äänestyksiä. Näin tapahtui myös yhden yhdessä ruotsalaisen ja latvialaisen kollegani kanssa tekemämme eli pöytäämäni muutosehdotuksen osalta. Poikkeuksellisten olosuhteiden keskellä on mielestämme osattava etsiä mahdollisia säästökohteita myös parlamentin harjoittaman kiinteistöpolitiikan piiristä.
 
Olemme siksi esittäneet, että yhden Brysselissä sijaitsevan parlamenttirakennuksen kunnostamisprojektin toteutusta harkittaisiin uudelleen sekä toisen, Strasbourgin rakennuksen, hankinta peruttaisiin kokonaan. Toteutuessaan hankkeista koituisi huomattavia kustannuksia, jotka ovat jo valmiiksi rajoitetun taloudellisen liikkumavaran valossa kohtuuttomia. Työ on tuottanut tulosta, sillä parlamentin sosialidemokraattinen ryhmä on asettunut kannattamaan ehdotustamme.
 
Valiokuntaäänestyksessä asiasta valitettavasti hävisimme. Parlamentin oikeistoryhmien ja vihreiden keskuudesta ei esittämällemme kiinteistökustannusten hillinnälle löytynyt ymmärrystä, vaan he päättivät äänestää toimitilojen uudistamis- ja hankintaprojektien puolesta.
 
Vääntö jatkuu kuitenkin ensi viikolla, kun kokoonnumme meppikollegojen kanssa Strasbourgin täysistuntoon ja parlamentin kanta ensi vuoden budjetiksi tulee koko talon äänestettäväksi. Demariryhmän aloitteesta muutosehdotuksemme nousee silloin uudestaan äänestykseen, toivottavasti tukea löytyisi ensi viikolla laajemmin. Valinnan ei uskoisi olevan vaikea, mutta saa nähdä miten käy.


Kolme talousvastuuta etenee myönteisesti

Talous- ja rahavaliokunnassa työ jatkui tällä viikolla peräti kolmen vastuualueeni parissa. Rahanpesun vastaisen sääntelyn osalta jatkoimme sanamuotojen hienosäätöä parlamentin eri poliittisten ryhmien kesken. Vaikka poliittisista tavoitteista onkin jo saavutettu laaja yksimielisyys, on ratkaisevan tärkeää, että tavoitteet ja linjaukset muotoillaan konkreettisesti näitä linjauksia vastaaviksi teksteiksi.
 
EU:n rahoitusmarkkinoiden sääntelyä koskevasta direktiivistä (MiFID) taas kävimme rakentavan valiokuntakeskustelun, jossa parlamentin pääneuvottelija esitteli mietintöluonnoksensa. Kaiken kaikkiaan luonnos on askel oikeaan suuntaan. Tuemme ajatusta tavallisten sijoittajien aseman turvaamisesta. Uudistusta on hyödynnettävä lisäksi myös energiajohdannaissopimusten poikkeavuuksien korjaamiseksi. Jotta voimme taata tavallisille yksityissijoittajille suotuisat olosuhteet, on meidän oltava valmis kieltämään välittäjille maksettavat ei-julkiset palkkiot.
 
Kävin tällä viikolla myös rakentavan keskustelun vakuutusyhtiöiden vakavaraisuudesta saksalaisen raportoijan Marcus Ferberin (EPP) kanssa. Olen tyytyväinen, että seuraavassa päätöksentekoa edistävässä tapaamisessa eli ns. varjokokouksessa kuulemme niin Euroopan vakuutus- ja lisäeläkeviranomaista (EIOPA) kuin myös Ernst & Young –konsulttiyhtiötä (EY) kysymyksistä. Esitykset voivat näyttää pelkiltä teknisiltä uudistuksilta, mutta todellisuudessa ne ovat taloudellisesti ja poliittisesti hyvinkin merkittäviä.
 
On keskeistä, että uudistus on tasapainoinen, vakuutuksenottajia suojellaan tehokkaasti ja vakuutusyhtiöiden antamat lupaukset todella pitävät. Samoin uudistuksen kautta vapautuvan pääoman ohjautuminen kestäviin, pitkän aikavälin investointeihin, on tärkeätä.


Myös Valko-Venäjän kansa nousee Ukrainan tueksi

Valko-Venäjän opposition kärkihahmo Sviatlana Tsikhanouskaya vieraili tällä viikolla EU-parlamentissa kertomassa vastarinnasta Valko-Venäjällä ja muutoksen näkymistä. Yksinvaltias Lukašenka joutuu pidättämään jo oman hallintonsa ja armeijan jäseniä, koska tyytymättömyys leviää.
 
Kansalaiset eivät halua tukea yksivaltias Putinin raakaa hyökkäystä Ukrainaan – eivät myöskään edes Valko-Venäjän sotilaat. Ilmassa on myös Valko-Venäjällä suuren muutoksen mahdollisuus. EU-parlamentti antaa kaiken tukensa Valko-Venäjän oppositiolle.


Euroopan sosialidemokraatit linjaavat tulevaa Berliinissä

Euroopan sosialidemokraattisten puolueiden johto on koolla tänään ja huomenna Berliinissä. Luvassa on mielenkiintoisia keskusteluja ja tärkeitä valintoja. PES:n (Party of European Social Democrats) puheenjohtajaksi valittaneen Ruotsin entinen pääministeri ja puoluejohtaja Stefan Löfven, joka on hyvä ystäväni pitkällä aikaa.
 
Perjantain ohjelmaan kuului myös ryhmämme johdon tapaaminen ja keskustelu Saksan liittokansleri Olaf Scholzin kanssa. Hän taas oli kanssani yhtä aikaa oman puolueensa puoluesihteeri kaksi vuosikymmentä sitten. Saksan rooli Euroopassa ei ole noista ajoista vähentynyt, vaan lisääntynyt. Palaan tapaamiseen myöhemmin.


Hienoa nähdä kolmen sukupolven aktiivinen vierailuryhmä

Tällä viikolla minulla oli taas ilo ottaa vastaan yksi vierailuryhmä tutustumaan Euroopan unionin toimintaan Brysseliin. Mielipiteiden vaihto on ollut vilkasta ja tietoa sekä ideoita on siirtynyt suunnasta toiseen.
 
Tämä ryhmä oli erityisen mielenkiintoinen siksi, että ikähaitari ryhmässä oli harvinaisen suuri; nuorimmat Kaakkois-Suomen nuoret demarit ovat 17-vuotiaita ja vanhin E-senioreiden jäsen on ehtinyt jo täyttää 90 vuotta. Hyvin näytti ryhmä hitsautuneen ikähaitarista huolimatta kokoon ja mielenkiinto Euroopan unionin toimintaan vaikutti todella suurelta.
 
Kyllä tämän vierailuryhmän kanssa vietetty aika taas osoitti, miten paljosta jäimme paitsi tuon koronapandemian aikana, kun vierailuryhmien vastaanotto oli kiellettyä yli kahden vuoden ajan. Mutta onneksi tämä vuorovaikutuskanava on nyt jälleen käytettävissä niin ideoiden saamiseksi meppityöskentelyyni kuin toisaalta ajankohtaisten Euroopan unionin asioiden kertomiseen eri sidosryhmien edustajien kautta suomalaisten keskuuteen.


Toista kertaa tässä kuussa Strasbourgiin

Niin se vain on, että ensi viikolla on jälleen täysistuntoviikko Ranskan Strasbourgissa. Niin kauan, kunnes ranskalaiset eivät saa jotain korvaavaa tilalle, tämä reissaaminen tuskin tulee loppumaan.
EU:n perussopimuksessa istuntopaikkojen määrät on tarkasti määritelty ja sen seurauksena matkaamme 12 kertaa vuodessa viikoksi Strasbourgiin täysistuntoon. Tämä on asiaa, joka nousi jälleen hämmästelyn aiheeksi tämän viikon vierailuryhmän kassa käydyissä keskusteluissa. Itse olen puhunut ja äänestänyt yhden istuntopaikan puolesta, mutta tulosta ei ole vielä tullut.
 
Ensi keskiviikkona parlamentti äänestää neuvottelukannastaan EU:n vaihtoehtoisen polttoaineinfrastruktuurin uusiksi säännöiksi. Tällä hetkellä teksti sisältää ehdotuksen, jonka mukaan sähköautojen latauspisteitä on oltava EU:n pääteillä vähintään 60 kilometrin välein vuoteen 2026 mennessä sekä vetytankkauspisteitä 100 kilometrin välein vuoteen 2028 mennessä. Latauspisteiden tulisi olla kaikkien käytettävissä automerkistä riippumatta. Nähtäväksi jää, meneekö ehdotus parlamentissa läpi. Kannatettava ehdotus sinällään, joskaan se ei kovin hyvin ota huomioon pohjoisen Suomen pitkiä etäisyyksiä.
 
Ensi viikolla täysistunnossa määritetään lisäksi muun muassa EU:n vuoden 2023 budjetti, mikä on äärimäisen tärkeä äänestys näin budjettivaliokunnan jäsenen ja budjettiin korjausehdotuksia esittäneen näkökulmasta. Korjauksia ja säästöjä budjettiehdotukseen on tehtynä, mutta vasta täysistunnossa näemme, kannattavatko myös parlamentin oikeisto ja vihreät näitä säästöehdotuksia.
 
Kannattaa kuitenkin pysyä kuulolla.
 
Hyvää viikonloppua!

Scroll to Top