Kolumni on julkaistu Maaseudun tulevaisuudessa 13.03.
Maailma on reagoinut sittenkin kovin hitaasti koronaviruksen riskiin. Kiinasta oletettavasti eläinten myyntiin käytetyltä torilta lähtenyt virus näyttää leviävän ennätysnopeasti. Ensimmäisistä sairastumisista Wuhanin maakunnassa raportoitiin WHO:lle 31.12.2019 ja sadantuhannen sairastuneen raja ylitettiin jo maaliskuun alussa.
Kiinassa taudin alkuvaiheessa mitä ilmeisemmin tietoja salattiin. Alun hitauden jälkeen toimet ovat olleet järeitä. Kokonaisia kaupunkeja ja maakuntia on suljettu liikenteeltä ja ihmiset on ohjattu kotiin. Tehtaita pidetään kiinni. Nyt epidemia näyttää ainakin toistaiseksi vaimentuneen Kiinassa.
Eurooppa tuli jälkijunassa. Pohjois-Italiassa tauti pääsi leviämään pahiten. Suositulta matkailualueelta tauti liikkui ympäri maailmaa jo helmikuussa.
Voiko koronaa rinnastaa normaaliin influenssaan? Ilmeisestikään ei, sillä korona vaatii monissa tapauksissa tehohoitoa, jonka saatavuus ei ole rajaton. Pohjois-Italiassa on jo törmätty rajoihin. Lombardiassa on 440 potilasta, jotka tarvitsevat hengityskonetta vakavien oireiden vuoksi. Jos tapausten määrä lisääntyy, hengityskoneita ei välttämättä riitä kaikille. Etelä-Italian Apulian maakunnassa saattaa loppua tehohoidon koko 300 vuodepaikan kapasiteetti hyvinkin pian.
Italian tilanne on järkyttävä ja esimerkki siitä, että vahvempia toimenpiteitä tarvitaan ajoissa. Tautia ei välttämättä voi pysäyttää mutta hidastaminenkin on arvokas päämäärä. Mitä enemmän koronaviruksen leviämistä onnistutaan suitsimaan sitä varmemmin sairastuneet kyetään hoitamaan.
Taudin eteneminen on paljastanut, kuinka huonosti varautuneita eurooppalaiset valtiot edelleenkin ovat tällaisiin pandemioihin. Terveydenhoito on tietysti jäsenmaiden vastuulla, mutta kummallinen oli tämän viikon tieto, ettei EU:ssa ole keskitetysti tietoa lääkkeiden ja sairaalatarvikkeiden saatavuudesta. .
Korona pakottaa myös kysymään, varaudummeko nyt oikeassa suhteessa erilaisiin hyvinvointiamme ja elämäämme uhkaaviin riskeihin. Viime vuodet on ehtymättömästi puhuttu sotilaallisista turvallisuusuhkista ja niitä vastaan harjoitellaan käytännössä joka päivä eri puolilla Eurooppaa. Maat ovat myös lisänneet ja lisäävät edelleen sotilaalliseen maanpuolustukseen liittyviä menoja.
Suomessakin puolustusmenot ovat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana runsaalla 400 miljoonalla eurolla. Mutta mitäs sitten tehdään, jos meitä ei uhkaa vihollisen rynnäkkövaunu tai ohjus vaan koronaviruksen tapainen näkymätön mutta nopeasti leviävä tauti?
Olin vuosina 2003-2004 mukana parlamentaarisessa seurantaryhmässä, joka valmisteli hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittista selontekoa. Ryhmä listasi tuolloin turvallisuutemme uusiksi uhkiksi epidemiat. Silloin esimerkkinä oli sars-epidemia, ja vastaavien ennen tuntemattomien virusten yleistymistä ja leviämistä maailmanlaajuisesti pidettiin todennäköisenä. Niihin kehotettiin varautumaan.
Ihminen oppii yrityksen ja erehdyksen kautta. Heti kun nykyisestä pandemiaksi yltyneestä viruksesta selvitty, on aika kirjoittaa oppiraporttia.
Jokaisella EU:n jäsenmaalla pitää jatkossa olla valmis toimintasuunnitelma siihen, miten uudet ja vaaralliset virukset pyritään pysäyttämään. Ja tiedon uusista sairauksista pitää kulkea paljon nopeammin kuin nyt tapahtui.
Korona osoittaa myös, että tälläkin alueella tarvitsemme kansainvälistä ja eurooppalaista yhteistyötä sekä valmiussuunnittelua. EU:ssa tarvitaan lääketarvikkeiden ja lääkkeiden yhteistä varastointia sekä menettelytapoja auttaa toisiamme kriisin sattuessa.
Korona ei varmastikaan ole viimeinen epidemia mutta toivottavasti se jää viimeiseksi, jonka Eurooppa kohtaa näin valmistautumattomana.
